Robotit saavat tuntoaistin käsi

Konekäsi sai herkät hyppyset

Robotit tunnustelevat keinotekoisilla sormenpäillään samalla periaatteella kuin ihminen omilla näpeillään.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Käsiproteeseja ja robottiraajoja on totuttu pitämään niin kovakouraisina, että niillä ei voi tarttua turvallisesti mihinkään hauraaseen eikä elävään.

Käsitys ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Vanhoja, kömpelöitä tekojäseniä on vielä käytössä, eikä niistä ole aina tarkoituksenmukaista luopua.

Niitä voi kuitenkin olla paikallaan ajanmukaistaa Etelä-Kalifornian yliopiston ja SynTouch-yhtiön kehittämillä huippuherkillä sormilla, joiden tunnustelujärjestelmä toimii samalla periaatteella kuin ihmisen tuntoaisti.

Robotit aistivat lämmön sormillaan

Keinotekoinen sormenpää mittaa kosketuskohdasta muun muassa lämpötilan ja värähtelyn. Mittaustulokset muunnetaan aistiärsykkeitä vastaaviksi impulsseiksi.

Robottien sormia ohjaa tietokone

Ihoa jäljittelevän kumikuoren ja sen alaisen nesteen ympäröimät anturit ja elektrodit rekisteröivät tarkasti paineen ja sen vaikutussuunnan sekä kosketettavan kohteen lämpötilan ja sen pinnan rakenneominaisuudet.

BioTac-nimisten sormien toimintaa ohjaa tietokone yksityiskohtaisen 117:ää eri materiaalia ja 15:tä eri tuntoaistimusta koskevan informaation pohjalta. Nopean tiedonkeruun ja -käsittelyn ansiosta kosketus ja ote sopivat heti tilanteeseen.

Robotit muistuttavat yhä enemmän ihmisiä

Robottien herkät hyppyset ovat vain yksi askel matkalla kohti yhä ihmismäisempää olemusta. Robottitutkijoiden, aivotutkijoiden ja psykologien yhteistyöllä robotit oppivat ajattelemaan itsenäisesti. Lue lisää artikkelista:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: