227 kiloa painava ionimoottori X3 paransi Nasan vanhaa nopeusennätystä selvästi.

Rakettimoottori nousi uudelle tasolle

Kokeiden mukaan X3-ionimoottorilla on mahdollista päästä Marsiin kolme kuukautta nopeammin kuin nykytekniikalla.

maanantai 22. tammikuuta 2018 teksti Antje Gerd Poulse

Käytössä olevat rakettimoottorit pystyisivät viemään avaruusaluksen Marsiin yhdeksässä kuukaudessa. Uudella vaihtoehdolla, ionimoottori X3:lla, matka-ajasta voitaisiin leikata kolmasosa.

X3:a kehitetään Michiganin yliopistossa Nasan toimeksiannosta. Työ on edennyt jo niin pitkälle, että koemallia testataan. 

Koekäytössä X3:lla on saavutettu parempia tuloksia kuin muilla samalla periaatteella toimivilla moottoreilla. 

Kysehän ei ole uudesta keksinnöstä, sillä ajatus työntövoiman tuottamisesta plasmaksi kutsutun ionisoituneen kaasun eli sähkövarauksellisten hiukkasten avulla on vanha. 

Kun ionit syöksyvät ulos moottorista, avaruusalus kulkee eteenpäin. 25 päivää kestänyt testaus suoritettiin Nasan John H. Glennin tutkimuskeskuksen avaruutta jäljittelevässä tyhjiökammiossa. X3 saavutti 5,4 newtonin voiman. Vanha vastaavien moottoreiden ennätys oli 3,3 newtonia.

Ionimoottori muuttaa kaasun plasmaksi

Lämpö sulattaa jään nesteeksi ja höyrystää veden kaasuksi. 

Samalla tavalla kaasusta tulee plasmaa, kun energiaa lisätään. Ionimoottorissa kaasuatomit ja elektronit kiertävät vinhasti ja syöksyessään siitä ulos tuottavat työntövoimaa.

Kiinnostaako tekniikka, lue lisää Tieteen Kuvalehdestä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: