Terrori-iskun kestävä pilvenpiirtäjä

Viime vuoden syyskuussa World Trade Center sortui, kun siihen törmäsi kaksi lentokonetta. Miksi tornit luhistuivat? Pystytäänkö rakentamaan terrori-iskun kestäviä pilvenpiirtäjiä?

tiistai 1. syyskuuta 2009

World Trade Center oli suunniteltu kestämään pienen lentokoneen törmäyksen mutta ei suuren matkustajakoneen törmäystä. Lisäksi koneiden polttoainetankit olivat lähes täynnä. Rakennusta kannattelevia ulkoseinien pylväitä ympäröi tulenkestävä eriste, mutta se repeytyi törmäyksessä. Tulipalossa lämpötila kohosi jopa yli 600 celsiusasteeseen, mikä aiheutti pylväiden pehmenemisen. Kun niiden kantokyky heikkeni, tornit luhistuivat. Yleensä pilvenpiirtäjät kestävät tulipaloa hyvin siksi, että ne on rakennettu syttymättömistä materiaaleista, kuten teräksestä ja betonista, ja siksi, että niihin on rakennettu palo-osastoja. Yksi palo-osasto voi muodostua esimerkiksi yhdestä kerroksesta, jonka materiaalien ja rakenteiden on kestettävä tulta vähintään tunnin. Alemmissa kerroksissa palonkestovaatimukset ovat suuremmat. Rakennuksen korkeudesta riippuu, kuinka monta tuntia alakerrosten on kestettävä tulta ja kuumuutta. Palo-osastojen lisäksi pilvenpiirtäjissä on mm. savunilmaisimia ja sprinkleri- ja vedensyöttöjärjestelmät. Teknisesti on mahdollista rakentaa pilvenpiirtäjä, joka ei sorru lentokoneen törmäyksestä, mutta kustannukset ovat korkeat. Rakennus voisi koostua kantavan rungon sisällä olevista vyöhykkeistä. Jos yhteen vyöhykkeeseen osuu kone, muut eivät vahingoitu, sillä vaakasuorat tukirakenteet kannattelevat rakennusta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: