Kiruna teaser image

Kiiruna lastataan kuorma-autoihin

Ruotsin pohjoisimman kunnan Kiirunan keskustaajama lepää pettävällä pohjalla kaivostoiminnan takia. Siksi se siirretään seuraavien vuosikymmenten aikana kolme kilometriä idemmäksi. Lue lisää ja katso video toisesta mittavasta muutosta.

tiistai 26. toukokuuta 2015 teksti Morten Kjerside Poulsen

Kiiruna luhistuu

Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Kiirunan taajama on kasvanut rautamalmikaivoksen ympärille. Kaivostoiminta aiheuttaa nyt vaaraa koko Kiirunalle: sekä rakennukset että asukkaat ovat vaaravyöhykkeellä.

Kiirunassa rautamalmiesiintymä kulkee kallioperässä viistosti keskustaajaman alle, joten alue ei välty murtumilta. Niiden riski kasvaa sitä mukaa kuin kaivos syvenee. Siksi koko kaupunki muutetaan seuraavien 20–30 vuoden kuluessa kolme kilometriä itään, jonne rakennetaan Uusi Kiiruna.

Kiiruna katoaa asteittain

Animoiduista satellittikuvista näkyy, miten nykyinen Kiiruna luhistuu:

Kiiruna vuonna 2015: Kiirunan kallioperä antaa myöten kaivostoiminnan takia (kaivos alavasemmalla). Vaara alkoi jo 1970-luvulla, jolloin läntinen asuinalue Ön todettiin riskialttiiksi. Kaikki sen noin 500 asukasta asutettiin toisaalle ja rakennukset purettiin.

Kiiruna vuonna 2033: Iso osa nykyisestä keskustaajamasta on luhistunut. Vyöhyke saa muuttua luonnontilaiseksi.

Kiiruna vuonna 2100: Ongelma-alue laajimmillaan. Nykyinen keskustaajama on jo pitkälti hävinnyt.

Tuleva uusi Kiiruna: Kaavailuissa Uuden Kiirunan keskustassa on Kristallen-kaupungintalo. Vanha kellotorni on tarkoitus pystyttää keskusaukiolle Kristallenin viereen.

Kiiruna ja sen 18 000 asukasta muuttavat

Kiirunan ja sen 18?000 asukkaan muuttostressi ei ole aivan tavanomaista laatua: kaupungissa valmistaudutaan siirtämään niin ihmisiä kuin rakennuksiakin pois vaaravyöhykkeeltä. Lue artikkeli kaupungin mittavasta muuttohankkeesta tästä:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: