induktioliesi

Miten induktioliesi toimii?

Induktioliesi toimii eri periaatteella kuin keraamiset keittotasot. Induktioliedessä nimittäin vain pata tai kattila kuumenee, mutta keittotaso ei lämpene kovin paljoa. Induktiolieden salaisuus on tason alla oleva käämi.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Vaikka induktioliesi voi näyttää samanlaiselta kuin muut keraamiset keittotasot, se toimii eri periaatteella. 

Yleensä keittotasojen pinta kuumenee niin paljon, että niiden päälle asetettu keittoastiakin lämpiää. 

Induktiolieden pinta taas lämpenee vain hieman, vaikka sille asetettujen astioiden pohjan ja sisällön lämpötila nousisi erittäin korkeaksi.

Induktiolieden keskeinen osa on keraamisen tason alla oleva käämi. Kun käämiin johdetaan sähkövirtaa, syntyy korkeataajuuksinen magneettikenttä. 

Magneettikenttä panee molekyylit liikkeelle

Magneettikenttä luo keittoastian magnetisoituvaan pohjaan induktiovirran, jossa molekyyliryhmien liike kuumentaa metallin. Pohjasta lämpö siirtyy keittoastian sisältöön.

Induktioon perustuvat keittotasot ovat jonkin verran perinteisiä liesiä kalliimpia. Toisaalta ne kuluttavat vähemmän energiaa, sillä ruuan kuumennusaika on lyhyt eikä lämpöä mene paljon hukkaan. 

Induktiotaso jäähtyy nopeasti, ja virta katkeaa heti, kun astia nostetaan keittoalueelta. 

Kaikki astiat eivät sovi induktioliedelle

Induktioliedellä saa käyttää vain magnetisoituvista materiaaleista, kuten valuraudasta tai teräksestä, valmistettuja astioita. 

Astian sopivuutta voi testata kokeilemalla, pysyykö magneetti sen pohjassa.

Induktion aikaansaamaa magneettikenttää on epäilty terveysriskiksi, mutta tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa merkittävää riskiä.  Kenttä on silti heikompi kuin vaikkapa hiustenkuivaimen synnyttämä.

Saitko uutta tietoa lietesi toiminnasta? Löydät vastaukset myös moniin muihin arjen kysymyksiin tilaamalla Tieteen Kuvalehden. Ja jos tilaat Tieteen Kuvalehden nyt, tässä on toinen hyvä tarjous: kaksi Tieteen Kuvalehteä ja langattomat kuulokkeet vain 8,90 euroa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: