Hologram Star Wars

Mitä kuuluu hologrammille?

Hologrammi oli muotia neljäkymmentä vuotta sitten. Mihin se jäi?

torstai 11. lokakuuta 2012

Hologrammeille povattiin tosiaan loistavaa tulevaisuutta 1960-luvun lopulla. Lasersäteillä luotuja kolmiulotteisia kuvia esittelevät näyttelyt vetivät satojatuhansia kävijöitä. 1970-luvulla Tähtien sota -elokuvissa hologrammit toimivat kolmiulotteisina kuvaviesteinä.

Yhdysvaltalaisen Conductron-yhtiön perustaja, fyysikko Kip Siegel ennusti, että jo 1970-luvun aikana televisiossa ja elokuvissa näytetään hologrammikuvia. Niitä saadaan kuitenkin odotella edelleen.

Holografiatekniikka on silti edistynyt kaikessa hiljaisuudessa. Holografiaa käytetään muun muassa sotilaslentokoneiden heijastusnäytöissä. Tokion yliopistossa on kehitetty Wii-pelikonsoliin holografinen näyttö, jossa pelaajasta tuntuu siltä, kuin hän koskettaisi hologrammin esittämää esinettä. Holo-grammeja käytetään myös digitaalisen tiedon varastointiin. Niitä on myös seteleissä vaikeuttamassa rahanväärentäjien työtä.

Näin syntyy hologrammi

Holografian eli hologrammien taustalla olevan tekniikan keksi unkarilaissyntyinen brittifyysikko Dennis Gabor jo vuonna 1947. Ensimmäinen hologrammi saatiin silti aikaan vasta 1962.

  • Kuvattavaan kohteeseen suunnataan lasersäde. Matkalla se jaetaan kahdeksi säteeksi, jotka kulkevat kukin eri peilin kautta kohteeseen.

  • Toinen säde heijastuu kohteeseen ja siitä edelleen tallennusvälineeseen, esimerkiksi filmiin tai lasilevyyn.

  • Toinen säde, niin sanottu referenssisäde, heijastuu suoraan tallennusvälineeseen kulkematta kohteen kautta.

  • Kun säteet kohtaavat, syntyy kohteen tiedot sisältävä kuvio, joka tallentuu valoherkkään tallennusvälineeseen.

Tee itse hologrammi

Jos sisälläsi piilee hologrammitaiteilija, verkosta löytyy vinkkejä laserkuvien tekoon (englanniksi). Alkuun pääset vaikkapa sivulla www.integraf.com. Jos pidät enemmän painetusta sanasta, hyvä aloittelijan opas on Frank DeFreitasin kirja ”Shoebox Holography”.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: