Kullan todellinen arvo

Mihin kullan arvokkuus perustuu? Määrääkö sen hinnan mielikuva vai jokin käytännön syy?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kulta on kauniisti kiiltävä, lämminsävyinen ja helposti työstettävä jalometalli, jota käytetään mm. koruissa. Kulta viehätti ihmistä jo 6000 vuotta sitten, jolloin siitä alettiin valmistaa erilaisia esineitä. Noista ajoista lähtien kulta on säilyttänyt asemansa yhtenä halutuimmista jalometalleista. Koska kulta on suhteellisen harvinaista, sen maailmanmarkkinahinta on korkea. Vuodessa tuotetaan vain noin 2,4 miljoonaa kg kultaa, josta Suomen osuus on 1900 kg. Kaikki tähän mennessä eri maanosissa talteen otettu kulta mahtuisi kuutioon, jonka sivut ovat 25 metriä. Kullalla on kysyntää monista syistä. Sen lisäksi, että siitä tehdään koruja ja muita arvoesineitä, sitä käytetään teknisissä rakenteissa. Koska kulta johtaa erittäin hyvin sähköä eikä syövy, siitä valmistetaan mm. tietokoneiden sähkökomponentteja. Kulta on myös hyvä lämmönjohdin. Tätä ominaisuutta hyödynnetään mm. avaruusalusten lämpökilvissä. Kultaa tarvitaan myös lääketieteen alalla. Kultaa on perinteisesti käytetty reuman ja eräiden senkaltaisen sidekudossairauksien ja hampaiden hoidossa. Ensimmäiset kultarahat lyötiin nykyisen Turkin alueella Lyydiassa noin 2600 vuotta sitten. Harvinainen raaka-aine takasi rahan arvon. Keksintö havaittiin hyväksi muuallakin, ja noista ajoista asti kulta on ollut tärkeä taloustekijä. Suuri kultaomaisuus on yhdistetty valtaan ja vaurauteen, olipa sitten kyse yksityishenkilöstä tai valtiosta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: