Lennokki mittaa säteilyä 1/2015

Lennokki mittaa säteilyä

Tutkijat ovat kehittäneet lennokin, joka toimii voimakkaasti säteilevässä ympäristössä, kuten vikaantuneissa ydinvoimaloissa. Katso video lennokista.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Lennokki mittaa säteilyä Fukushiman ydinvoimalan ympäristössä

Brittitutkija Tom Scott ja hänen kollegansa Bristolin yliopistosta ja Bristolin–Oxfordin ydintutkimuskeskuksesta ovat kehittäneet erikoislennokin, joka mittaa radioaktiivista säteilyä. Tutkijoiden tavoitteena on käyttää lennokkeja mittaamaan säteilyä Japanin vaurioituneen Fukushiman ydinvoimalan läheisyydessä.

Mittaukset on tarkoitus suorittaa heti, kun siihen saadaan lupa. Fukushiman ydinvoimalan omistava energiayhtiö TEPCO haluaa ensin varmistaa, että lennokki ei osu reaktorialueella vaikkapa radioaktiivista jäähdytysvettä sisältäviin säiliöihin.

Japanin viranomaiset sallivat kuitenkin Fukushiman ydinvoimala-alueen säteilytilanteen tutkimisen lennokeilla sillä ehdolla, että niiden lennättäjät ovat japanilaisia.

Lennokki teki testilentoja puhdistuslaitoksessa ja ydinjätteen keskellä

Säteilyä mittaava lennokki on kevyt ja siihen voidaan ohjelmoida lentoreitti etukäteen.

Tutkijat ovat testanneet lennokkia koelennoilla Isossa-Britanniassa muun muassa vedenpuhdistuslaitoksissa ja Sellafieldin ydinjätteen käsittelylaitoksen rakennusten välissä.

Katso video, jossa selvitetään, miten lennokki toimii:

Lue lisää: Tutustu kaikkiin lennokkeja käsitteleviin artikkeleihin.

Lennoki on tulevaisuuden työmyyrä

Eri puolilla maailmaa monet yritykset kehittävät lennokkeja, jotka suorittavat ihmisille hankalia tai jopa hengenvaarallisia siviilitehtäviä. Lennokit auttavat esimerkiksi paikantamaan tulipalon uhreja ja radioaktiivisia saasteita tai toimittavat lähetyksiä vaikeasti saavutettaville alueille.

Haluatko lukea lisää siitä, millaisia siviilitehtäviä lennokeille on suunniteltu? Lue artikkeli tästä:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: