Laivat kulkevat leijan voimalla

tiistai 1. syyskuuta 2009

Avomerellä vallitsevat usein vakaat tuuliolosuhteet, joita nyt voidaan hyödyntää suurten rahtialusten vetovoimana. Saksalainen SkySails-yritys on patentoinut leijapurjeen, joka kiinnitetään vaijerilla laivan kanteen. Leijapurjetta lennätetään 100–500 metrin korkeudessa, jossa yleensä tuulee navakasti. Purjeen pintaala on 320 neliömetriä. Suotuisissa tuuliolosuhteissa leijapurje vetää laivaa eteenpäin samalla voimalla kuin moottori, jonka teho on noin 5 000 kilowattia. Optimaalisissa tuulioloissa alus voi säästää leijapurjeen avulla jopa 50 prosenttia polttoainekustannuksissa. Keskimääräinenkin polttoainesäästö on 10–35 prosenttia. Ensimmäisenä rahtilaivana SkySail-purjetta käyttää 140 metriä pitkä konttialus Beluga SkySails, jota saksalainen varustamo parhaillaan rakentaa. Alus painaa 10 000 tonnia, ja sen on määrä valmistua vuoden 2007 aikana. SkySails-yritys puolestaan kehittelee samaan aikaan leijasta yksityisille huvijahdeille sopivaa versiota. Leijapurje voidaan asentaa vanhoihin rahtilaivoihin ja huvijahteihin. SkySails on käyttänyt leijapurjeen kehitystyöhön vuosia. Tuloksena on täysin automaattinen purje, joka voidaan helposti nostaa ja laskea tuuliolojen mukaan. Maailman kauppalaivat kuluttavat nykyään noin 290 miljoonaa tonnia poltto ainetta vuodessa. SkySails-yritys uskoo, että öljyn kallistuminen luo leijapurjeelle markkinoita. Lisäksi sen avulla voidaan vähentää haitallisia hiili- ja rikkidioksidipäästöjä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: