Kartanteko onnistuu ilman satelliittejakin

Jo paljon ennen lentokoneiden ja satelliittien käyttöönottoa laadittiin karttoja. Millaisia työtapoja niiden teossa sovellettiin?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Vanhimmat kartat perustuivat silmämääräisiin arvioihin maaston ja vesistöjen muodoista. Kartat eivät olleet kaikin osin oikeassa mittakaavassa, mutta yleensä ne täyttivät tehtävänsä. Huomattavaa edistysaskelta kartoittamisessa merkitsi kolmiomittaukseksi kutsutun menetelmän keksiminen vuoden 1500 tietämillä. Kolmiomittauksessa mittauspisteet muodostavat suuren kolmion. Kun maanmittari kulki maastossa, hän valitsi kolme mittauspistettä, esimerkiksi kolme kirkontornia. Mittaamalla kahden kirkontornin välisen etäisyyden ja niiden kulman suhteessa kolmanteen kirkontorniin hän pystyi määrittämään tarkasti kaikkien kolmen kirkon väliset etäisyydet. Tiedon avulla kirkot ja niitä ympäröivät kylät voitiin sijoittaa karttaan. Tätä tarkkaa menetelmää kehitettiin niin, että maastoon alettiin rakentaa havainnoimista helpottavia kolmiomittaustorneja. Kolmiomittaus oli käytössä Suomessa 1980-luvun keskivaiheille, jolloin GPS-satelliittipaikannusjärjestelmä korvasi sen. Vanhat maailmankartat perustuivat pienempiin karttoihin, jotka yhdistettiin pituus- ja leveyspiiritietojen avulla. Niitä oli jo antiikin aikaan.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: