Kabelløs elevator

Kaapeliton hissi kulkee vaakasuoraan

Tulevaisuuden hissi leijuu magneettikentässä eikä kaapeleita siksi enää tarvita. Näin hissi voi liikkua myös sivusuunnassa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Hissi kulkee ilman kaapeleita

Tulevaisuudessa hissillä ei ehkä vain siirrytä kerroksesta toiseen, sillä samalla korilla on mahdollista kulkea myös vaakasuoraan.

Monialaisen saksalaiskonsernin ThyssenKruppin mukaan kaapeleita tarvitseville hisseille saadaan joustava vaihtoehto kuljetustekniikalla, joka perustuu magneettisiin voimiin.

Kärsimättömille lyhyempi odotusaika

Kyseessä ei ole sinänsä täysin uusi keksintö, sillä nykyään on jo käytössä sähkömagneettien leijuttamia niin sanottuja maglev-junia. ThyssenKruppin on tarkoitus alkaa testata hissiratkaisua, joka on toistaiseksi olemassa vasta 3D-mallina, Lounais-Saksassa sijaitsevaan Rottweiliin valmistuvassa 240-metrisessä tornissa vuoden 2016 lopulla.

Ideaan sisältyy myös ajatus siitä, että samassa kuilussa liikkuu yhtä aikaa monta koria. Tällainen kiertojärjestelmä kasvattaa kuljetuskapasiteettia ja lyhentää odotusaikoja.

Hissi vie kilometrin korkeuteen

Uutta hissitekniikkaa tarvitaan tulevaisuudessa, kun maailman suurkaupungeissa rakennetaan jopa kilometrin korkeuteen nousevia megakerrostaloja. Lue lisää artikkelista:

Magneetit leijuttavat

Sähkömagnetismiin perustuvassa hissitekniikassa sovelletaan maglev-junista tuttua periaatetta: sähkömagneetit saavat vaunut leijumaan radan yllä. Hissikori kulkee siis putkessa koskettamatta seiniä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: