Strandbeest

Tuuli herättää rantahirviöt henkiin

Alankomaiden rannoilla käyskentelee valtavia oudon näköisiä olentoja. Nämä "strandbeestit" eli rantahirviöt näyttävät eläviltä, mutta ne on tehty muoviputkista ja pulloista. Tuuli saa ne liikkumaan, ja ne reagoivat ympäristöönsä.

torstai 7. tammikuuta 2016 teksti Anders Bruun

Alankomaissa saattaa rannalla törmätä erikoiseen näkyyn: valtaviin hyönteistä muistuttaviin olioihin, jotka liikkuvat eteenpäin vakaasti ja harkitusti, välillä pysähtyvät haistelemaan tuulta ja jatkavat sitten matkaansa.

Strandbeest on uusi elämän muoto

Vaikka oliot vaikuttavat eläviltä, ne ovat ihmisen tekemiä. Ne on tehnyt alankomaalainen taiteilija ja fyysikko Theo Jansen. Vuodesta 1990 hän on rakentanut "strandbeesteja" eli rantahirviöitä muoviputkista, virvoitusjuomapulloista ja purjeista.

"Olen luonut uuden elämän muodon", kertoi Theo Jansen Ted Talks -konferenssissa. "Tavoitteenani on saada rantaeläimet elämään omaa elämäänsä niin, että ne selviävät itsenäisesti, ja jossain vaiheessa jättää ne muodostamaan laumoja rannoille."

Theo Jansen

Strandbeest herää eloon tuulella

Jokainen strandbeest liikkuu purjeillaan vangitsemansa tuulen voimalla. Tuulienergia muuntuu kineettiseksi energiaksi, joka liikuttaa putkista muodostuvaa mutkikasta jalkajärjestelmää.

Putkien sisällä on toisia putkia, ja lihasten tavoin ne vetäytyvät sisään tai pitenevät ja liikuttavat niveliä, Theo Jansen selittää sivustossaan.

Putkien pituuden määrittäminen suhteessa toisiin putkiin vaatii monimutkaisia laskelmia, sillä suhteiden täytyy olla täsmälleen oikein, jotta rakennelma pystyy liikkumaan. Jansen on tehnyt uraa myös fysiikassa, ja hän onkin itse kehittänyt algoritmin, johon järjestelmä perustuu.

Videolla näkyy periaate, jolla jalat liikkuvat:

Reagoi veteen ja myrskyyn

Strandbeesteista on ajan mittaan kehittynyt yhä kehittyneempiä "eliöitä". Niillä on eräänlainen tekoäly, jolla ne pystyvät reagoimaan ympäristöönsä.

"Itsekulkevilla eläimilläni kuten Animaris Percipierellä on maha", Theo Jansen kertoo. "Maha koostuu kierrätyspulloista, jotka sisältävät ilmaa ja jotka voivat paineistua tuulella. Ylipainetta voidaan käyttää liikuttamaan jalkoja, kun ei tuule", Jansen selittää.

Muut Jansenin kehittyneimmistä olioista tunnistavat, milloin ne tulevat vedenrajaan, ja osaavat liikkua siitä pois päin. Yksi malli voi jopa ankkuroida itsensä maahan, kun se rekisteröi myrskyn lähestyvän.

Strandbeest on yksi luovimmista keksinnöistä, joissa voidaan hyödyntää tuulivoimaa. Tästä voit lukea lisää tulevaisuuden vihreästä energiasta:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: