Auto levittää siipensä

Yhdistelmäajoneuvo lyhentää matka-aikoja

tiistai 1. syyskuuta 2009

Massachusettsin teknisen korkeakoulun (MIT) ilmailu- ja avaruuslento-osastossa on kehitetty lentokonetyyppi, joka sopii myös maantieajoon. Transition on henkilöauton ja yksityislentokoneen yhdistelmä. Uuden konetyypin kehittämiseen innoitti tieto matka-aikojen pitenemisestä tieliikenteessä ajoneuvomäärien kasvun vuoksi. Samaan aikaan esimerkiksi Yhdysvalloissa on noin 5 000 pientä lentokenttää lähes käyttämättömänä. Transition voisi lyhentää 150–800 kilometrin matkoihin kuluvaa aikaa merkittävästi, koska sillä voisi ajaa lähimmälle lentokentälle, nousta ilmaan kiitoradalta ja laskeutua jälleen lähellä määränpäätä olevalle kentälle. Transitionissa on tilaa kahdelle matkustajalle ja matkatavaroille. Koneessa on 74 kilowatin moottori, joka kulkee maantieajossa noin 17 kilometriä litralla polttoainetta. Ilmassa matkanopeus on lähes 200 kilometriä tunnissa ja bensiinilitralla taittuu noin 13 kilometriä. Maantieajoa varten Transition on varustettu turvatyynyillä. Lentoon nousua helpottaa turvajärjestelmä, joka pitää silmällä, että kone on tasapainossa. Transitionin valmistus alkanee 2008, ja sen hinta on noin 117 000 euroa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: