Aurinkovoimalla voi lentää

Voisiko lentokone kulkea aurinkovoimalla esimerkiksi siivissä olevien aurinkokennojen keräämällä energialla?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Vaikka eri puolilla maailmaa on käynnissä kunnianhimoisia hankkeita aurinkovoimalla toimivien lentokoneiden kehittämiseksi, ainakaan suurten matkustajakoneiden käyttövoimaksi aurinkoenergiasta ei näillä näkymin ole. Nykyisellä tekniikalla auringonsäteilystä ei saada irti tarpeeksi energiaa. Tekniikkaa kuitenkin kehitetään jatkuvasti. Sveitsiläinen Solar Impulse -yritys rakentaa konetta, jonka on määrä lentää maapallon ympäri yhtä kyytiä vuonna 2011. Yöllä moottorien pitää toimia akkujen varassa, joten päivällä aurinkokennojen on tuotettava niin paljon energiaa, että se riittää moottorin pyörittämisen lisäksi akkujen lataamiseen. Ongelmana on se, että aurinkokennot eivät ole järin tehokkaita. Neliömetriä kohti saadaan vain noin 25 watin teho. Siksi koneen pitää olla kevyt. Prototyyppi HB-SIA, jonka on määrä valmistua tämän vuoden lopulla, on suunniteltu 1 500 kilon painoiseksi. Siipien kärkiväli on 61 metriä, ja aurinkokennoja siipiin tulee 200 neliömetriä. Prototyypissä on neljä sähkömoottoria. Niillä saavutetaan 45 kilometrin tuntinopeus, joka on matkanopeudeksi varsin vaatimaton. Vuonna 2009 on tarkoitus aloittaa 36 tunnin yhtäjaksoiset koelennot, joilla varmistetaan, että kone pysyy ilmassa myös yöllä. HB-SIA:ssa on tilaa vain yhdelle lentäjälle, eikä edes Solar Impulsessa uskota, että aurinkovoimalla toimivia matkustajakoneita nähdään ainakaan 20 vuoteen. Ensimmäinen lentäjällinen aurinkovoimalla toimiva lentokone oli yhdysvaltalaisen Paul MacCreadyn suunnittelema Gossamer Penguin. Se teki ensilentonsa 7. huhtikuuta 1980. Se painoi ilman lentäjää 31 kiloa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: