Apina ohjaa konetta ajatuksen voimalla

Yhdysvalloissa on pantu apinat liikuttamaan konekättä ajatuksen voimalla. Pittsburghin yliopistossa tehdyssä kokeessa kaksi makakia poimi konekädellä suuhunsa hedelmän palasia ja vaahtokarkkeja. Toisen tarttumayrityksistä onnistui 61 ja toisen 78 prosenttia. Apinoiden kädet oli sidottu, joten ne pystyivät syömään vain tekokäden avulla. Kättä liikuttava tietokone sai ohjauskäskynsä apinoiden liikeaivokuoreen kiinnitettyjen elektrodien välityksellä. Liikeaivokuori on aivojen otsalohkon alue, joka ohjaa tahdonalaisten lihasten liikkeitä.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Yhdysvalloissa on pantu apinat liikuttamaan konekättä ajatuksen voimalla. Pittsburghin yliopistossa tehdyssä kokeessa kaksi makakia poimi konekädellä suuhunsa hedelmän palasia ja vaahtokarkkeja. Toisen tarttumayrityksistä onnistui 61 ja toisen 78 prosenttia. Apinoiden kädet oli sidottu, joten ne pystyivät syömään vain tekokäden avulla. Kättä liikuttava tietokone sai ohjauskäskynsä apinoiden liikeaivokuoreen kiinnitettyjen elektrodien välityksellä. Liikeaivokuori on aivojen otsalohkon alue, joka ohjaa tahdonalaisten lihasten liikkeitä. Samanlainen alue on ihmisellä. Koe on osa hanketta, jonka tavoitteena on kehittää koneraajoja halvaantuneiden ihmisten käyttöön. Tutkijat uskovat, että jo parin vuoden kuluessa tekniikkaa päästään testaamaan ihmisillä. Sen jälkeen on vielä kehitettävä konekädestä käytännöllisen kokoinen versio.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: