Antarktikseen nousee uusi tutkimusasema

Rakennuksen runko lepää 20 jättimäisen hydraulisen nostolaitteen varassa

tiistai 1. syyskuuta 2009

Saksalainen napaseutujen ja valtamerien tutkimukseen erikoistunut Alfred Wegener -instituutti perustaa Etelämantereelle uuden tutkimusaseman. Neumayer III -nimen saanut asema on jo matkalla määränpäähänsä. Perille sen pitäisi päästä napaseudun lyhyen kesän aikana. Suunnitelmien mukaan uuden aseman tulisi olla toimintakunnossa jo vuonna 2009. Uuden kaksikerroksisen asemarakennuksen pituus on 82 metriä ja pituus 26 metriä. Asuin- ja laboratoriotiloja on yhteensä 1 640 neliömetriä. Aseman suunnittelussa on huomioitu jäätiköllä puhaltavat voimakkaat tuulet, jotka rasittavat materiaaleja ja aiheuttavat melua. Kantavina rakenteina toimii 20 pylvästä. Niitä voidaan kohottaa niin, että asema ei peity lumeen. Kuljetuskalusto varastoidaan aseman alle omaan tilaansa. Neumayer III perustetaan Ekstrømin lauttajäälle lähelle Italian ja Venäjän asemia. Alueelta on lentoyhteys Kapkaupunkiin Etelä-Afrikkaan ja jään reunan läheisyys helpottaa laivojen lastin purkamista. Saksalaisasemasta tuleekin tärkeä solmukohta. Tarkoituksena on, että talvisin asemalla työskentelee kymmenen ja kesäisin 36 henkilöä. Tutkimuskohteita ovat esimerkiksi sää ja ilmakehä sekä eteläisen pallonpuoliskon seismiset ilmiöt.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: