Lentotukialus on voimatekijä

Lentotukialukset toimivat sotilaskoneiden liikkuvina tukikohtina ja nousu- ja laskupaikkoina. Niillä on ollut merkitystä useissa kansain-välisissä selkkauksissa ensimmäisen maailmansodan ajoista alkaen.

Topfoto/Polfoto

1917

Brittiläinen HMS Argus oli ensimmäinen varsinainen lentotukialus.

1922

USS Langley oli lentotukialukseksi muunnettu yhdysvaltalainen huoltolaiva.

Reuters/Scanpix

1941

Japani iski USA:n Pearl Harborin tukikohtaan koneilla, jotka operoivat lentotukialuksilta. USA julisti iskun takia sodan Japanille.

1950–1953

Yhdysvaltalaisia lentotukialuksia käytettiin paljon Korean sodassa.

1965–1975

Yhdysvallat pommitti Pohjois-Vietnamia koneilla, jotka operoivat Etelä-Kiinan merelle sijoitetuilta lentotukialuksilta.

1982

Falklandin sodassa britit hyötyivät lentotukialuksistaan.

1991

Kolme USA:n lentotukialusta osallistui Persianlahden sotaan, joka alkoi Irakin miehitettyä Kuwaitin syksyllä 1990.

1999

Jugoslaviaa vastaan suunnatun Nato-operaation aikana hyödynnettiin lentotukialuksilta operoivien koneiden hankkimia tiedustelutietoja.

2001

Afganistanin sodan alussa noin kolme neljäsosaa ilmaoperaatioista suoritettiin lentotukialuksilta käsin.

2003

Kuuden yhdysvaltalaisen lento-tukialuksen koneet osallistuivat useimpiin ilmahyökkäyksiin Irakin sodassa. Ne laukaisivat paljon ohjuksia.

Miten sydäntaudit saadaan laskuun?

Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.

Ilmainen näytelehti

Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Videoita tieteestä

Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!

Gallup