Tapahtumien kulku jäi hämärän peittoon

Viimeinen kuva Mallorysta ja Irvinestä. Kun Odell otti sen, Mallory ei malt­tanut enää edes seisoa paikallaan.
Royal Geographical Society
Viimeinen kuva Mallorysta ja Irvinestä. Kun Odell otti sen, Mallory ei malt­tanut enää edes seisoa paikallaan.

Nelosleiriin päästyään Odell yritti levätä, mutta hän ei saanut nukutuksi. Myös Hazard valvoi. Kumpikin elätteli toivoa Malloryn ja Irvinen säilymisestä hengissä. Aamulla Odell kiipesi uudestaan kuutosleiriin vieläkin toiveikkain mielin. Se oli kuitenkin tyhjä, eikä mistään ollut pääteltävissä, mitä Mallorylle ja Irvinelle oli edellispäivänä tapahtunut.

Odell haki teltasta kaksi makuupussia ja levitti ne hangelle niin, että niistä muodostui T-kirjain. Muut retkikunnan jäsenet tiesivät sen merkitsevän tragediaa: miehet olivat kadonneet ja kaikki toivo oli mennyttä. Vähän yli 1 200 metriä alempana Hazard huomasi merkin. Hänen tehtäväkseen tuli välittää viesti kauempana sijaitsevaan perusleiriin. Hän teki kuudesta peitteestä rinteeseen ristin, joka oli helppo erottaa maastosta kilometrienkin päästä.

Malloryn ja Irvinen muistotilaisuus järjestettiin Lontoossa Saint Paulin katedraalissa lokakuun 17. päivänä 1924. Tuomiokirkko täyttyi sukulaisten ja ystävien lisäksi kuninkaallisista ja muista merkkihenkilöistä, joista monet olivat Lontoon alpinistikerhon tai maantieteellisen seuran jäseniä.

Irvine ei pystynyt pelastamaan Mallorya

Malloryn ja Irvinen kuolemasta ehti kulua 75 vuotta, ennen kuin kuva heidän viime hetkistään alkoi tarkentua. Malloryn ruumis löydettiin vuonna 1999. Se oli säilynyt kylmässä ja kuivassa ympäristössä hämmästyttävän hyvin. Myös Malloryn aurinkolasit, linkkuveitsi, korkeusmittari, kello, sakset, tulitikkurasia, muistilaput ja kotiväelle ja ystäville osoitetut kirjeet olivat tallella. Rikki menneen kellon minuuttiviisari oli pysähtynyt vähän yli kahden kohdalle.

Malloryn vyötärön ympärillä oli köyden jäännöksiä, joten ilmeisesti sen toisessa päässä oli ollut Irvine. Koska köysi oli puristanut kylkiluita kasaan ja hiertänyt ihoa, Irvine oli luultavasti yrittänyt estää Mallorya putoamasta tai syöksymästä rinnettä alas. Ehkä Irvine saikin Malloryn pysähtymään, mutta köysi ei kestänyt kuormitusta vaan katkesi. Vai tuliko Irvine temmatuksi mukaan surman suuhun?

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.