Tekokäsi harhauttaa aivoja

Kokeessa koehenkilöt erehtyivät luulemaan proteesikättä omakseen.

Osa koehenkilöistä oli aistivinaan kosketuksen myös tekokädellä.
H. Ehrsson/Karolinska Institutet
Osa koehenkilöistä oli aistivinaan kosketuksen myös tekokädellä.

Ruotsalaistutkimuksen mukaan aivot voivat erehtyä pitämään proteesia kehon omana osana.

Tukholman Karoliinisessa instituutissa tehtyihin kokeisiin osallistui 154 koehenkilöä, joille asetettiin oikean yläraajan viereen kuminen tekokäsi. Kummankin yläosa peitettiin niin, että näkyvissä oli vain kaksi oikeaa kättä ranteesta sormiin.

Seitsemän koehenkilöä kymmenestä otti teko­käden omakseen siinä määrin, että he olivat aistivinaan silläkin kosketuksen. Kun ylimääräistä raajaa näytettiin viillettävän veitsellä, osa koehenkilöistä sai stressioireita ikään kuin uhka olisi kohdistunut tuntevaan käteen.

Tulokset viittaavat siihen, että näköhavainnoilla on tärkeä osuus kehonkuvan muodostumisessa. Tieto voi auttaa kehittämään proteeseja, jotka aivot hyväksyvät helposti.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.