Etelänavalla etsitään neutriinoja

Neutriinot ovat pieniä, lähes massattomia hiukkasia, joita syntyy muun muassa sellaisissa rajuissa tapahtumissa kuin supernovaräjähdyksissä. Neutriinoja kutsutaan joskus myös haamuhiukkasiksi, sillä ne pystyvät läpäisemään maapallon huomaamattomasti. Tämä ominaisuus vaikeuttaa tietenkin niiden havaitsemista.

Haamuhiukkasten jäljittämisen uskotaan vihdoinkin helpottuvan, sillä Antarktiksessa lähellä etelänapaa sijaitsevan Amund­senin–Scottin tukikohdan liepeillä ollaan ottamassa käyttöön IceCube-ilmaisin.

Kussakin 86 vaijerista on 60 Tšerenkovin säteilyä tunnistavaa laitetta.

Koska neutriinot eivät juuri reagoi tavallisen aineen kanssa, niistä ei normaalioloissa voida tehdä suoria ha­vain­toja. Sen sijaan kun ne kulkevat Etelämantereen paksun jääpeitteen läpi, melko suurella todennäköisyydellä ainakin osa niistä törmää happiatomeihin. Tällöin syntyy helpommin havaittavia myoneik­si kutsuttuja alkeishiukkasia, jotka jatkavat matkaansa lähes samaan suuntaan kuin alkuperäiset neutriinot.

Koska myoneilla on edellytykset liikkua jäässä valoakin nopeammin, ne jättävät jälkeensä sinihehkuisena loisteena ilmenevää Tšerenkovin säteilyä. Sitä taas etsitään mannerjäähän upotettuihin vaijereihin kiinnitetyillä yli 5 000 tunnistimella.

Porausreikä

Havainnointipaikka on valittu huolellisesti. Sen alueella jää on hyvin puhdasta ja läpikuultavaa. Noin 200 miljoonaa euroa maksavaa järjestelmää on testattu ja säädetty vuodenvaihteesta lähtien, ja sen on tarkoitus päästä tositoimiin näinä aikoina.

Perusteellinen testaaminen on välttämätöntä, sillä myoneja syntyy paljon enemmän kosmisen säteilyn kuin neutriinojen vaikutuksesta. Muut kuin neutriinoperäiset myonit, jotka sisältyvät niin sanottuun tausta­kohinaan, voidaan tunnistaa siitä, että ne eivät liiku ylöspäin. Kun taustakohina poistetaan, jäljelle uskotaan jäävän suunnilleen 75 neutriinolähtöistä myonia vuorokaudessa. Aika näyttää, millaisia tutkimustuloksia näin pienestä määrästä saadaan.