Vuonna 1120 upposi yksi oman aikansa jykevimmistä aluksista, White Ship eli Valkoinen laiva. Haaksirikossa kuoli Englannin kuninkaan Henrik I:n poika, kruununprinssi William. Hänen kuolemansa johti vallanperimyskriisiin.
Valkoinen laiva oli matkalla pohjoisranskalaisesta Barfleuristä Englantiin, kun se joutui merihätään. Williamin, hänen seurueensa ja laivan miehistön kerrotaan olleen humalassa, kun laiva ajoi karille. Yhtä lukuun ottamatta kaikki hukkuivat. Perimätiedon mukaan Henrik I järkyttyi ainoan laillisen perillisensä menettämisestä niin paljon, että hän ei enää koskaan hymyillyt.
Kun Henrik I:n ainoa avioliitossa syntynyt poika oli hukkunut, syntyi epäselvyyttä siitä, kuka perii vallan. Levotonta kautta kutsutaan Englannin historiassa anarkian ajaksi.
Osa ruumiista huuhtoutui Normandian rannikolle haaksirikon jälkeen, mutta itse hylkyä ei löydetty. Ehkä se pirstoutui pieniksi kappaleiksi. Vaikka tiedetään, missä laiva ajoi karille, onnettomuuspaikkaa ei ole koskaan tutkittu järjestelmällisesti.
Hylky ilmeisesti pirstoutui kovien virtausten takia. Sittemmin pieneliöt ovat hajottaneet sen osia. Nykyaikaisilla välineillä hylyn jäännöksiä on silti mahdollista yhä löytää.
12. tammikuuta alkaen voit 10 päivän ajan seurata sarjaa, jossa kerrotaan kymmenestä arkelogien toivelistalla olevasta löydöstä. Käy tieku.fi-sivustossa lukemassa paikosta ja esineistä, joiden löytämisestä moni uneksii.
Ehkä ne ovat jo kadonneet, ehkä niitä ei edes ole koskaan ollut olemassa. Silti niiden löytämisestä haaveillaan:
Graalin malja
Liiton arkki
Valkoinen laiva
Aristoteleksen kirjoitukset
Aleksandrian kirjasto
Tšingis-kaanin hauta
El Dorado
Metropolis
Amelia Earhartin lentokone
Natsien kulta
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.