Venäjää yli 300 vuotta hallinneeseen Romanov-sukuun kuuluva tsaari Nikolai II, hänen puolisonsa ja heidän viisi lastaan teloitettiin lokakuun vallankumousta seuranneen sisällissodan aikana heinäkuussa 1918.
Bolševikit yrittivät hävittää ruumiit, jotta vastapuoli ei voisi käyttää niitä propagandatarkoituksiin. Vuonna 1979 löydettiin kuitenkin luita, joiden uskottiin kuuluvan tsaariperheen jäsenille. Vuonna 2009 asiasta saatiin varmuus nykyaikaisten dna-tutkimusten avulla.
Tsaariperheen jäsenten ruumiit on tunnistettu dna-analyysien avulla.
Pitkään uskottiin, että neitsytmatkallaan vuonna 1912 uponneen Titanic-laivan hylkyä ei löydetä koskaan, koska sen arveltiin vajotessaan päätyneen kauas siitä paikasta, jossa se oli hätäsanomia lähettäessään.
Yhdysvaltalainen merentutkija Robert Ballard onnistui kuitenkin vuonna 1985 paikantamaan hylyn kauko-ohjauksisen vedenalaisen kameran avulla. Sitä ennen hän oli haravoinut ryhmänsä kanssa 390 neliökilometrin kokoisen merialueen kaikuluotaimella.
Titanic löytyi, kun merta tutkittiin kaikuluotaimella ja kameralla.
Pompeji hautautui tuhkaan, kun Vesuvius purkautui vuonna 79. Siitä tuli kadonnut kaupunki, jonka olemassaolosta tultiin tietoiseksi uudestaan 1500-luvulla, kun Sarnus- eli Sarnojoen suistoaluetta ojitettiin. Tuolloin löytyneet rauniot alkoivat kiinnostaa toden teolla kuitenkin vasta 1700-luvulla. Silloin alkoivat kaivaukset.
12. tammikuuta alkaen voit 10 päivän ajan seurata sarjaa, jossa kerrotaan kymmenestä arkelogien toivelistalla olevasta löydöstä. Käy tieku.fi-sivustossa lukemassa paikosta ja esineistä, joiden löytämisestä moni uneksii.
Ehkä ne ovat jo kadonneet, ehkä niitä ei edes ole koskaan ollut olemassa. Silti niiden löytämisestä haaveillaan:
Graalin malja
Liiton arkki
Valkoinen laiva
Aristoteleksen kirjoitukset
Aleksandrian kirjasto
Tšingis-kaanin hauta
El Dorado
Metropolis
Amelia Earhartin lentokone
Natsien kulta
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.