Inka mummy

Arvoituksellinen vainaja oli murhattu

Yli sata vuotta Münchenissä säilytetty muumio on osoittautunut inkanaiseksi, jonka elämä päättyi raa'alla tavalla ja joka teki kuolemansa jälkeen pitkän matkan.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Saksalaiseksi suoruumiiksi luultu naisvainaja osoittautui muumioituneeksi inkaintiaaniksi. Ennen kuin tietokonetomografia ja kudosten isotooppi- ja loisanalyysi paljastivat ruumiin eteläamerikkalaisen alkuperän, sen uskottiin olevan peräisin suosta Münchenin lähistöltä.

Erikoinen hautausasento

Varhaisimmat maininnat ruumiista ovat vuodelta 1904, jolloin se kirjattiin Münchenin yliopiston anatomian laitoksen kokoelmiin. Myöhemmin se päätyi arkeologisen museon vetonaulaksi ” Dachaun suoruumiina”. Totuuden jäljille päästiin, kun tutkijoita alkoi hämmästyttää ruumiin eurooppalaisittain epätavallinen istuva hautausasento.

Hauta aavikolla

Nainen kuoli 20–25-vuotiaana vuosien 1451 ja 1642 välillä mahdollisesti ihmisuhrina. Hän eli Perun eteläosassa tai Chilen pohjoisosassa. Hänet todennäköisesti haudattiin Atacaman aavikolle, jossa kuiva ilmasto muumioi ruumiin.

Yhden arvion mukaan muumio on tuliainen Baijerin prinsessan Theresen Perun-matkalta 1898.

Surmattu oli sairas ylimysnainen

Mahdollisesti rituaalimurhan uhriksi joutunut inkanainen sairasti loisen aiheuttamaa tautia, joka olisi todennäköisesti johtanut kuolemaan.

Sisäelinten kudosnäytteistä kävi ilmi, että naisella oli loisen aiheuttama Chagasin tauti. Se voi aiheuttaa sydämen, suoliston ja ruokatorven vaurioita. Nainen oli luultavasti sairastanut tautia jo vuosikausia.

Aavikko muumioi

Vainaja on todennäköisesti haudattu Atacaman aavikolle nykyiselle Perun ja Chilen rajaseudulle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: