Paisley cave

Vanha teoria kompastui ulosteeseen

Yhdysvaltojen länsirannikolta löytynyt kivettynyt ihmisen uloste on yhdessä muiden löytöjen kanssa romuttanut vanhan teorian Amerikan asuttamisesta.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Kun arkeologi Dennis Jenkins vuonna 2002 löysi kivettynyttä ihmisen ulostetta Paisleyn kaupungin lähellä sijaitsevista luolista, hän ei vielä tiennyt, että ne romuttaisivat vanhan teorian Amerikan asuttamisesta.

Yhdessä tanskalaisen evoluutiobiologin Eske Willerslevin kanssa he saivat selville, että uloste on 14 300 vuotta vanhaa. Toisin sanoen kikkarat olivat vanhempia kuin Clovisin kulttuuri, jota oli aiemmin pidetty Amerikan varhaisimpana asutuksena. Paisleyn löydön myötä selvisi, että Amerikka asutettiin aiemmin kuin ennen luultiin. Ihmiset myös saapuivat monena aaltona.

Monet vanhemman polven arkeologit, joiden tieteellinen ura perustui teoriaan Clovisin ihmisistä, kiistivät uudet tutkimustulokset. Arvostelijat esittivät, että ulosteet olivat oikeasti peräisin kojooteista ja ihmisen dna oli sekoittunut jätöksiin vasta myöhemmin, kun ihmiset olivat käyttäneet vanhoja kojoottien pesäluolia käymälänä.

Saamastaan ankarasta kritiikistä sisuuntuneina Jenkis ja Willerslev ottivat vuonna 2009 uudelleen luupin alle Jenkinsin tutkimat Paisleyn luolat. Paisleyn luolat ovat tätä nykyä tarkimmin dokumentoitu arkeologinen tutkimuskohde Amerikan mantereella. Syynin tuloksena löytyi yli 150 uutta ulostefossiilia. Tälläkin kertaa Willerslev löysi niistä ihmisen dna:ta, ja lopulta voitiin kumota epäily, että ihmisen jätökset olisivat jälkeenpäin kulkeutuneet syvempiin vanhoihin maakerrostumiin.

Kuin pisteenä i:n päälle Jenkins ja Willerslev löysivät nuolenkärkiä samoista kerrostumista, joissa ulosteet lojuivat. Kiviset kärjet liittivät Paisleyn luolien asukkaat niin sanottuun läntiseen nuolenkärkikulttuuriin, joka edustaa aivan eri ihmisryhmää kuin Clovisin kulttuuri. Aikaisemmin oli oletettu, että läntisen nuolenkärkikulttuurin edustajat polveutuivat Clovisin ihmisistä, mutta Paisleyn luolien löydöt osoittivat, että he olivat tulleet Amerikkaan näitä ennen.

Katso videot, joilla arkeologi Dennis Jenkins kertoo Paisleyn luolien löydöistä:

Lue koko artikkeli

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: