Ötzin ääni

Kuuntele Ötzin örinää: Tutkijat rekonstruoivat kivikautisen äänen

Italialaistutkijat ovat rekonstruoineet 5 300 vuotta vanhan Ötzi-muumion äänen kuvantamalla tämän kurkun ja äänihuulet. Kuuntele, miten muinainen Ötzi ääntelee.

torstai 29. syyskuuta 2016 teksti Mikkel Skovbo

Ötzi kuoli selkäänsä osuneeseen nuoleen ja kalloon kohdistuneeseen iskuun Italian Alpeilla noin 5 300 vuotta sitten.

Nyt Bolzanossa sijaitsevan San Maurizion sairaalan tutkijat ovat silti onnistuneet herättämään henkiin hänen vokaalinsa.

”Mittaamalla äänihuulten ja ääntöväylän pituudet saimme aikaan melko lähellä totuutta olevan esityksen muumion äänestä”, sanoo tutkimusjohtaja ja ääniasiantuntija Rolando Füstös.

Kuuntele tästä, miltä Ötzin äänen rekonstruktio kuulostaa:

Ötzin äänen taajuus on 100-150 Hz eli suurin piirtein sama kuin nykymiehen keskimääräinen äänen taajuus.

Tietokone notkisti Ötzin äänen

Vokaaliäänten saaminen irti Ötzin kuivuneesta ruumiista – Euroopan vanhimmasta luonnollisesti syntyneestä muumiosta – oli oletettua vaikeampaa.

Tutkijat pystyivät käyttämään tutkimuksessa vain tietokonekerroskuvausta, sillä magneettikuvaus olisi voinut vahingoittaa muumiota.

Tietokoneella luodusta kolmiulotteista Ötzin mallista jouduttiin poistamaan käsivarsi, jotta päästiin tarkastelemaan kurkkua.

Ötzin käsivarsi oli kurkun edessä, ja se jouduttiin poistamaan digitaalisesti, jotta ääntöelimiin päästiin käsiksi.

Sen jälkeen äänihuulten joustavuus ja kurkun kudosten paksuus rekonstruoitiin matemaattisilla malleilla.

Lopuksi – kun kuvantamistulokset ja laskelmat olivat valmiit – tutkijat pystyivät syöttämään tulokset tietokoneohjelmaan, joka tuotti Ötzin vokaalit.

Tutkijat toivovat myös pystyvänsä puristamaan Ötzistä vielä irti konsonantteja.

LUE LISÄÄ: Ötzi koki tuskallisen kuoleman

Ötzi ammuttiin kuin koira, ja hänen vaatteissaan on jopa neljän ihmisen verta. Tutustu ruumiinavaukseen täällä:

Lue tästä

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: