Animal bones

Lucy kaapi lihat luusta kivellä

Etiopiassa tehty luulöytö osoittaa, että ihmisen esivanhemmat osasivat käyttää kivityökaluja jo 3,4 miljoonaa vuotta sitten

maanantai 29. marraskuuta 2010

Kansainvälisen Dikika-hankkeen tutkijaryhmä teki yllättävän löydön Etiopian koillisosassa sijaitsevan Afarin alueen kaivauksissa: kahdessa noin 3,4 miljoonaa vuotta vanhassa eläimen luussa oli selviä merkkejä siitä, että ihmisen esivanhemmat olivat käyttäneet teurastaessaan kivityökaluja noin 800?000 vuotta aiemmin kuin on oletettu.

Uusi löytö viittaa siihen, että työkalujen käyttöä ei keksinytkään Homo habilis eli käteväihminen, vaan kunnia kuuluu etelänapinoihin kuuluvalle Australopithecus afarensikselle. Tunnetuin A. afarensis -fossiili on vuonna 1974 löydetty Lucyksi nimetty naaras. Eläinten luut kaivettiin esiin vain parinsadan metrin päässä siitä paikasta, josta vuonna 2000 löydettiin 3,3 miljoonaa vuotta sitten eläneen nuoren afarinetelänapinan fossiili. Sitä tutkijat alkoivat kutsua Selamiksi, Lucyn lapseksi.

Closeup of animal bones

Tähän asti on oletettu, että A. afarensis söi pääasiassa kasviksia. Etelänapinoita ei myöskään ole aiemmin yhdistetty työkalujen käyttämiseen. Dikika-hankkeen johtaja, Kalifornian tiedeakatemiassa San Franciscossa työskentelevä antropologi Zeresenay Alemseged on sitä mieltä, että oppikirjat pitää nyt kirjoittaa uusiksi.

Hän ei uskalla arvailla, millaista lihaa A. afarensikset söivät, mutta toinen löydetyistä luista oli puhvelinkokoisen eläimen kylkiluu, toinen taas oli peräisin vuohenkokoisen eläimen lonkasta. Luissa on kiven aiheuttamia jälkiä. Kivityökaluilla on raavittu lihaa irti ja yritetty päästä käsiksi luuytimeen.

Fakta

Lucy ja hänen lajitoverinsa elivät Afarin alueella nykyisessä Etiopiassa. Sieltä löydettiin myös luut, joissa on jälkiä kivisistä työkaluista.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: