Ardi

Ardi ja ihmisyyden juuret

Yli neljä miljoonaa vuotta vanhat luut ovat tuoneet aivan uutta valoa ihmisen kehitykseen. Niitä analysoineen kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan ihmissuku ei polveudukaan aggressiivisesti käyttäytyneistä simpanssimaisista apinoista niin kuin on oletettu, vaan säyseistä kädellisistä, joiden jälkeläiset saivat tukea ja turvaa molemmilta vanhemmiltaan.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010 teksti Rasmus Kragh Jakobsen

Millainen oli se otus, josta ihmisen kehitys on saanut alkunsa? Siitä huolimatta, että asiasta ei ole täyttä varmuutta, pelkkään arvailuun ei tarvitse tutkijoidenkaan tyytyä. Ardiksi nimetty Ardipithecus ramidus -lajin fossiili jättää nimittäin mielikuvitukselle entistä vähemmän liikkumavaraa:

– Tätä lähemmäksi simpanssien ja ihmisten viimeistä yhteistä edeltäjää emme ole ennen päässeet, toteaa paleoantropologi Tim White, joka kuuluu lähes 20 vuotta käynnissä olleen Middle Awash Project -hankkeen johtajiin. Siinä keskitytään hyvin runsasfossiilisen Awashjoen keskijuoksun laakson tutkimiseen.

Tutkimusalue sijaitsee Etiopian pohjoisosassa, missä vallitsee kuuma ja kuiva ilmasto. Ensimmäisenä siellä teki kaivauksia maineikas brittiläinen arkeologi Desmond Clark 1970-luvun alussa. Geologisilta olosuhteiltaan varsin poikkeuksellisessa Awashjoen laaksossa tutkijat ovat saaneet ruhtinaallisen korvauksen kärsimyksistään: mielenkiintoisia fossiileja on löytynyt todella paljon.

Sen jälkeen, kun vuonna 1992 Awashjoen keskijuoksun alueelta oli löydetty johonkin ennen tuntemattomaan kädellislajiin kuuluvan lapsen leukaluu, alkoi näyttää siltä, että seudulta kannatti etsiä ihmisen esivanhempia. Leuasta, hampaasta ja yksittäisistä luista koostuva löytö johti esi-ihmiseksi luonnehditun Ardipithecus ramidus -lajin jäljille. Nyt voitiin vain toivoa, että fossiileja ilmestyisi lisää, jotta lajin rakenneominaisuuksista päästäisiin paremmin perille.

Maata haravoitiin nelin kontin

Varsinaisen kaivamisen sijasta maanpintaa alettiin käydä läpi silmämääräisesti lähietäisyydeltä. Tutkimusryhmän jäsenet liikkuivat vierekkäin joko kontaten tai ryömien ja samalla etsien kivien seasta fossiileja. Vaivannäkö palkittiin kaksi vuotta myöhemmin, kun jatko-opiskelija Yohannes Haile-Selassie pani merkille jotain kiinnostavaa. Paikalta löydettiin lopulta kaksi luuta, joista toinen oli peräisin kädestä ja toinen jalasta.

Kaivausjakson lopussa löytöjä oli kasassa toista sataa. Fossiilit olivat kuitenkin suorastaan surkeassa kunnossa:

– Luut kirjaimellisesti murenivat sormien välissä, White muistelee.

Vielä pahempaa oli se, että Ardin jäännökset näyttivät jääneen eläinten jalkoihin. Ne olivat levinneet pitkin ja poikin useiden neliömetrien alalle.

Seuraavien kaivausjaksojen aikana kivettymiä alettiin siirtää kipsikuorella suojattuna Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa sijaitsevaan laboratorioon. Siellä fossiilit puhdistettiin mikroskooppia apuna käyttäen niitä ympäröivistä kiviaineksista ja viipalekuvattiin. Digitaaliset leikekuvat on mahdollista yhdistää kolmiulotteisiksi malleiksi, joita voidaan tarkastella eri suunnista. Tämä työvaihe kesti peräti 15 vuotta.

Ardin 125 osaa

Ardin jäännöksistä muodostui lopulta lähes täydellinen luuranko. Kaikkiaan 125 fossiilia kattavat keskeiset ruumiinosat päästä varpaisiin. Kokonaisuus on verrattavissa toiseen ihmisen kehitykseen liittyvän kädellisen, hominidin, melkein kokonaisena säilyneeseen luurankoon, Lucyyn. Tämä Australopithecus-sukuun kuuluva laji eli noin miljoona vuotta myöhemmin kuin Ardi. Osa tutkijoista pitää todennäköisenä, että Australopithecus seurasi Ardipithecusta ja edelsi ihmis- eli Homo-sukua.

Syynä siihen, että Ardi on liitetty ihmisen eikä lähimmän eläinsukulaisen, simpanssin, kehityslinjaan ovat tietyt anatomiset piirteet. Nämä esimerkiksi Lucylla havaittavat ominaisuudet erottavat hominidit sekä muinaisista että nykyisistä ihmisapinoista. Kyse on lähinnä kahdella jalalla liikkumiseen eli pystykävelyyn liittyvistä tekijöistä: lyhyestä kallosta, lantion rakenteesta ja jalkaterän yksityiskohdista. Myös hampaista voidaan päätellä, kumpaa kehityslinjaa yksilö edustaa. Ardipithecus ramiduksen kulmahampaat ovat lyhyet ja leveät kuten ihmissuvun jäsenillä eivätkä pitkät ja terävät kuten ihmisapinoilla.

Siitä huolimatta, että Ardin katsotaan liittyvän ennen kaikkea ihmisen evoluutioon, laji valottaa myös simpanssien lajinkehitystä. Niiden Pan-sukuun kuuluu kaksi lajia, kun taas Homo-suvun jäsenistä on jäljellä enää vain nykyihmisen laji, Homo sapiens. Homo- ja Pan-sukujen tiet erosivat nykykäsityksen mukaan 6–8 miljoonaa vuotta sitten.

Ardin elinaikana ihmisapinoiden ja ihmisen kehityslinjat olivat siis olleet erossa jo miljoonia vuosia. Siksi on hämmästyttävää, että näinkin ”nuori” Ardipithecus ramidus -yksilö muistuttaa vanhemmiksi määritettyjä kädellisfossiileja, kuten Tšadista vuonna 2001 löydettyä Sahelanthropus tchadensista, joka eli 6–7 miljoonaa vuotta sitten, ja Yohannes Haile-Selassien Awashin laakson tutkimusalueelta löytämää runsaat viisi miljoonaa vuotta vanhaa Ardipithecus kadabbaa.

Ilmeisesti sekä S. tchadensis että A. kadabba kulkivat pystyasennossa. Niiden kulmahampaiden tiedetään olleen pienet, mutta löytöjen puutteellisuuden vuoksi niiden anatomisia yksityiskohtia voidaan vain arvailla. Lajien paikasta kädellisten sukupuussa väännetään kättä. Ardi voi toimia suunnannäyttäjänä, sillä monet seikat viittaavat siihen, että S. tchadensis ja A. kadabba eivät ole kovin kaukana ihmisen ja simpanssien viimeisistä yhteisistä esivanhemmista.

Ardi valottaa kahdesta kolmeen miljoonaa vuotta kestänyttä varhaisvaihetta, jonka jälkeen ilmestyivät Lucyn kaltaiset kehittyneemmät kädelliset. Vaikka on selvää, että Ardipithecus ramidus ei ole varsinainen kantamuoto, sen edeltäjä on tuskin ollut kovin erilainen. Siksi lajia voidaan pitää esi-ihmisenä.

Simpanssi ei ole vanhaa mallia

Homo- ja Pan-sukuja yhdistävää kädellistä muistuttavaksi yksilöksi Ardi on yllättävän erilainen kuin simpanssit. Erot osoittavat, että niin ihminen kuin simpanssitkin ovat loitonneet lajinkehityksensä aikana melkoisesti lähtökohdasta. Siten ihmistä ei tulisi nähdä jonkinlaisena simpanssin paranneltuna versiona:

– Jännittävintä koko asiassa on se, että ihmiset ovat osoittautuneet vanhakantaisiksi, kun taas simpanssit näyttävät jatkaneen kehitystään, toteaa Middle Awash -hankkeeseen osallistuva antropologi C. Owen Lovejoy yhdysvaltalaisesta Kentin valtionyliopistosta.

Ardi ei esimerkiksi tukeutunut rystysiinsä kävellessään niin kuin gorillat ja simpanssit yleensä. Siten se muistutti enemmän ihmistä kuin ihmisapinoita. Rystyskävely on siten tulosta myöhäisemmästä lajinkehityksestä.

– Ardi on ainutlaatuinen ja erityisen tärkeä löytö. Lajilla on piirteitä, joiden olemassaoloa kukaan ei osannut ennustaa, sanoo paleoantropologi Donald Johanson, joka kuului Lucyn vuonna 1974 löytämään tutkijaryhmään.

Fakta

Varhainen afrikkalainen

Laji: Ardipithecus ramidus (Ardi) Ikä: 4,4 miljoonaa vuotta Pituus: 120 senttiä Paino: 50 kiloa Löytöpaikka: Awashjoen laakso Pohjois-Etiopiassa Tutkijat: 47 kymmenestä eri maasta

Teema

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: