Unpolished rice

Mikä vitamiini löydettiin ensimmäisenä?

Alankomaalainen lääkäri Christiaan Eijkman ja brittiläinen biokemisti Frederick Hopkins olivat vitamiinitutkimuksen uranuurtajia.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Vitamiineja alettiin tutkia toden teolla vasta noin sata vuotta sitten. Niiden nimen loi puolalainen biokemisti Kazimierz Funk vuonna 1911 liittämällä latinan elämää tarkoittavan vita-sanan amiini-sanaan. Amiinit ovat ammoniakin kaltaisia emäksisiä yhdisteitä. Nimityksestä ei ole luovuttu, vaikka tunnetaankin vitamiineja, jotka eivät ole amiineja.

Ensimmäinen löydetty vitamiini oli B1 eli tiamiini. Sen vaikutusten jäljille pääsi 1890-luvulla alankomaalainen lääkäri Christiaan Eijkman. Hän havaitsi Jaavassa, että kuorimattomalla riisillä ruokittu siipikarja ei sairastunut beriberiin, joka on myös ihmiselle vaarallisia hermosto- ja sydänoireita aiheuttava puutostauti.

Christiaan Eijkman

Eijkman oletti kuitenkin virheellisesti, että täysjyväriisi ehkäisi beriberin puhkeamisen taltuttamalla tulehduksen.

Ennen kuin tajuttiin, mitä tiamiini todella on, brittiläinen biokemisti Frederick Hopkins löysi tryptofaani-aminohapon. Hän totesi sen olevan ihmiselle välttämätön aine, jota on saatava ravinnosta, koska elimistö ei pysty tuottamaan sitä itse. Löydön jälkeen ravintoaineiden ja puutostautien tutkimus eteni nopeasti.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: