Kaikkia roomalaisia ei laskettu kerralla

Raamatussa kirjoitetaan Augustuksen määräämästä verollepanosta. Onko kyse todellisesta tapahtumasta? Miksi ihmisten piti matkustaa tiettyihin kaupunkeihin?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa oleva jouluevankeliumiksi kutsuttu teksti alkaa sanoilla: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.” Roomalaisia oli verotettu jo satoja vuosia, mutta koko valtakunnan väestöä ei laskettu sitä varten kerralla. Alueellisissa laskennoissa otettiin mukaan vain Rooman kansalaiset, joiden piti maksaa veroja ja joilla oli mahdollisuus liittyä armeijaan. Quiriniuksen (vanhassa suomennoksessa Kyreniuksen) aikaan väestölaskentoihin sisällytettiin ensimmäistä kertaa myös juutalaiset. Väestölaskenta rajoittui kuitenkin vain Juudeaan eli Jerusalemin ja Betlehemin ympäristöön, ja se tapahtui vuonna 6 jaa. Siinä kerättyjä tietoja käytettiin vain verojen keräämiseen, sillä juutalaisia ei otettu armeijaan. Väestölaskenta on siis todella tapahtunut, mutta sitä ei suoritettu Galileassa, joka Luukkaan evankeliumin mukaan oli Joosefin ja Marian asuinpaikka. Ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että ihmisten olisi pitänyt matkustaa väestölaskentaa varten kotikaupunkeihinsa. Roomalaisia kiinnosti luultavasti vain veronmaksukyky.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: