Calender

Kuunkierto ei sovi kalenteriin

Kuukausijako uudistuiRanskan vallankumouksessa yritettiin puuttua myös ajanlaskuun. Vuoden 1793 lopulla päätettiin, että vuodessa oli yhä 12 kuukautta, mutta niiden nimet vaihdettiin "vallankumouksellisiksi". Jokaisessa kuukaudessa oli 30 päivää, jotka jakaantuivat kymmenpäiväisiin viikkoihin (décade). Yli jäävät 5–6 päivää lisättiin viimeisen kuukauden perään erikseen niin, että vuodenvaihde pysyi paikallaan. Järjestelmä oli käytössä vain 12 vuotta, sillä se osoittautui epäkäytännölliseksi.Juutalaisten kalenterista puuttuu 11 päivää

perjantai 25. lokakuuta 2013 teksti Hans Henrik Fafner

Kuukausijako uudistui

Ranskan vallankumouksessa yritettiin puuttua myös ajanlaskuun. Vuoden 1793 lopulla päätettiin, että vuodessa oli yhä 12 kuukautta, mutta niiden nimet vaihdettiin "vallankumouksellisiksi". Jokaisessa kuukaudessa oli 30 päivää, jotka jakaantuivat kymmenpäiväisiin viikkoihin (décade). Yli jäävät 5–6 päivää lisättiin viimeisen kuukauden perään erikseen niin, että vuodenvaihde pysyi paikallaan. Järjestelmä oli käytössä vain 12 vuotta, sillä se osoittautui epäkäytännölliseksi.

Juutalaisten kalenterista puuttuu 11 päivää

Ajanlasku on aina ollut ongelmallista. Kuunkierron pituus on todellisuudessa noin 29,5 vuorokautta. Vanhassa juutalaisessa kalenterissa olikin 12 kuukautta, joista joka toinen oli 29 ja joka toinen 30 vuorokautta pitkä.

Kuunkierron noudattaminen jätti kuitenkin vuoden vajaaksi. 365 päivästä puuttui 11 päivää. Ne koottiin karkauskuukausiin. 19 vuoden jaksoon sisällytettiin seitsemän karkausvuotta, joiden aikana Adar-kuukausi esiintyi kaksi kertaa. Näin ajanlasku saatiin lähes täsmäämään pitkällä aikavälillä.

Islamilainen kalenteri seuraa kuuta

Islamilaisessa kalenterissa on ajanlaskuun toisenlainen lähestymistapa. Siellä kuukauden pituus noudattaa tarkasti kuunkiertoa. Uusi kuukausi alkaa, kun uusikuu ilmestyy taivaalle. Erilaiset tavat selvittää uudenkuun paikka ovat kuitenkin aiheuttaneet ristiriitoja.

Egyptissä on jo pitkään laskettu kuukausien alut ennalta tähtitieteellisin perustein. Konservatiivisessa Saudi-Arabiassa luotetaan edelleen näköaistii. Jos taivas on pilvessä tai sen peittää hiekkamyrsky, kuukauden alkaminen voidaan varmistaa vasta, kun taivas kirkastuu.

Toisinaan on käynyt niin, että muslimien pyhä paastokuukausi Ramadan on alkanut Saudi-Arabiassa päivää myöhemmin kuin Egyptissä. Koska islamilaisessa kalenterissa ei käytetä karkauspäiviä eikä vuosia, vuosi on lähes kaksi viikkoa lyhyempi kuin tähtitieteellinen vuosi. Kaikki juhlapäivät siirtyvät joka vuosi kaksi viikkoa aikaisemmaksi. Länsimaisessa kalenterissa tämä merkisisi sitä, että toisinaan jouluaattoa vietettäisiin keskellä kesälomaa!

Karkaussekunti pelastaa ajanlaskun

Länsimaissa yleisesti käytössä olevassa kalenterissa vuoden kuukausissa on yhteensä 365 päivää. Piittaamattomuus todellisesta kuunkierrostakaan ei riitä tekemään vuodesta kyllin pitkää, joten joka neljäs vuosi kalenteriin lisätään yksi päivä helmikuun loppuun. 29. helmikuuta on karkauspäivä, jolla pidetään pitkällä aikavälillä vuodenajat ja juhlapyhät paikoillaan.

Toisinaan vuoteen lisätään kansainvälisellä sopimuksella myös karkaussekunteja, jotta ajanlasku sopii Maan kiertoon Auringon ympäri.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: