Austrian jewelry

Koruaarre unohtui kellariin

Itävaltalaismies kaivoi puutarhastaan 200 keskiaikaista kulta- ja hopeakorua

maanantai 5. syyskuuta 2011

Pihanurmikon alle voi olla haudattuna monenlaista. Itävaltalaismies osui puutarhaansa kaivellessaan keskiaikaiseen koruaarteeseen. Wienin eteläpuolella Wiener Neustadtissa asuva mies oli laajentamassa puutarhalampeaan ja tuli samalla löytäneeksi kaksisataa kultaista ja hopeista korua ja muuta esinettä, muun muassa helmillä, korallinkappaleilla ja jalokivillä koristeltuja sormuksia, rintaneuloja ja solkia sekä lautasten ja lusikoiden kappaleita.

Mies teki löytönsä jo muutama vuosi sitten, mutta hän ei tuolloin oivaltanut mullan likaamien esineiden arvoa vaan pani ne ämpärissä kellarinsa perälle. Hän muisti löytönsä vasta äskettäin, kun hän oli myynyt talonsa ja tyhjensi kellaria. Hän puhdisti esineet astianpesuaineella ja alkoi pohtia niiden alkuperää. Niinpä hän kuvasi ne ja pani kuvat internetiin. Sieltä ne bongasi eräs arkeologian harrastaja, joka kehotti löytäjää ottamaan yhteyttä museovirastoon.

Aarteen arvoa ei ole vielä arvioitu

Nyt aarteet ovat asiantuntijoiden huomassa. Niiden rahallista arvoa ei vielä ole arvioitu, koska muun muassa kulta- ja hopeapitoisuuden määrittäminen on kesken. Ne ovat kuitenkin sen verran arvokkaita, että niiden käyttäjät ovat tutkijoiden mukaan epäilemättä kuuluneet yhteisönsä yläluokkaan. Myöskään löydön arkeologisesta arvosta ei ole epäilystäkään: museoviraston tiedotteessa löytöä kuvaillaan satumaiseksi.

Esineet ovat alustavan tutkimuksen mukaan vuosilta 1250–1350. Vielä ei ole selvillä, miten aarre on päätynyt maahan. Tiedetään, että löytöpaikan lähellä kulki keskiajalla merkittävä kauppareitti, joten mahdollisesti entisaikojen kultaseppä tai kauppias on kaivanut esineet turvaan maan alle. Toisaalta kyseessä voi olla myös ryöstösaalis, joka on pantu talteen etsijöiltä.

Esineet ovat lain mukaan löytäjän omaisuutta, mutta hän ei ole aikeissa tehdä niillä rahaa vaan aikoo antaa ne jollekin museolle. Varmuuden vuoksi hän ei halua nimeään julkisuuteen.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: