Temple Indiana Jones

Virittivätkö muinaiskansat ansoja varkaille?

Seikkailufilmeissä nähdään usein nerokkaita viritelmiä, jotka estävät tehokkaasti pääsyn pyhiin paikkoihin ja aarrekätköihin. Ne ovat fiktiota, jossa ei ole totta nimeksikään.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Silkkaa mielikuvitusta

Indiana Jones -elokuvien tapaisessa seikkailuviihteessä esiintyvät ansat ovat melko mielikuvituksellisia, sillä nykyään ei tunneta muinaisia temppeleitä tai hautakammioita, joita olisivat aikoinaan suojelleet tunkeilijoilta erilaiset loukut, vedellä täyttyvät huoneet tai myrkkynuoliansat.

Pyramidissa esteenä graniittipaasia

Luultavasti viihteentekijät ovat kuitenkin saaneet innoitusta faraoiden Egyptin rakentajilta. Kun Gizaan pystytettiin noin 2550 eaa. farao Khufun eli Kheopsin Suurena pyramidina tunnettu hautamonumentti, suunnittelijat halusivat estää ryöstäjien pääsyn sen Kuninkaan kammioksi kutsuttuun tilaan kolmella graniittipaadella.

Rikolliset pääsivät esteiden ohi

Graniittipaasien ei ollut kuitenkaan tarkoitus murskata tunkeilijoita painollaan, vaan ideana oli antaa niiden pudota ja lukittua paikalleen. Näin käytävä saatiin menemään tukkoon. Vaikka muinaiset egyptiläiset tekivät sulkunsa kovasta graniitista, ne eivät pidätelleet rikollisia.

Paasien ohittaminen onnistui hakkaamalla tai poraamalla kulkuväylä käytävän seiniin, jotka olivat melko haurasta kalkkikiveä.

Putoavat paadet sulkivat hautakammion

Khufun pyramidi oli varustettu kolmella graniittisella sulkukivellä, jotka pudottuaan estivät pääsyn Kuninkaan kammioon. Kun farao oli haudattu, paadet laskettiin paikoilleen taljan avulla.

Muissa pyramideissa käytettiin yksinkertaisempia ratkaisuja. Lohkare voitiin esimerkiksi hilata telineelle, joka vain hajotettiin, kun oli aika sulkea hauta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: