Skorpionikuninkaan tarina maailman vanhin teksti?

5250 vuoden ikäinen kivilaatta vanhempi kuin sumerien nuolenpääkirjoitus

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kunnia kirjoitustaidon keksimisestä on perinteisesti annettu Mesopotamian sumerilaisille, jotka kehittivät nuolenpääkirjoituksen noin 3300 eaa. Noin 5250 vuotta vanha kalkkikivilaatta voi kuitenkin muuttaa asetelman muinaisten egyptiläisten hyväksi. Yhdysvaltalaiset egyptologit John ja Deborah Darbell ovat nyt julkistaneet 1995 Gebel Tjautista löytämänsä kivilaatan tutkimustulokset. He ovat vakuuttuneita siitä, että laatan kaiverrukset ovat alkeellista kirjoitusta, eräänlaisia esihieroglyfejä. Muutkin arkeologit ovat myöntäneet, että kuviot muistuttavat hieroglyfejä. Tähän asti vanhin tunnettu hieroglyfikirjoitus on 5100 vuotta vanha Narmerin laatta Hierakonpoliksen kaupungista. Kivityökaluilla kaiverretut kuviot on tulkittu tarinaksi johtajasta, joka lähtee todennäköisesti Abydoksen kaupunkiin saattueessa lyötyään ensin ilmeisesti Naqadan kaupungin johtajan. Vihollisjohtajaa kuljetetaan sidottuna ja nuijin aseistautuneiden sotilaiden vartioimana mukana saattueessa, mahdollisesti teloitettavaksi. Erityisesti Darnellit kiinnittivät huomiota skorpionia esittävään kaiverrukseen. Heidän mukaansa se voi liittyä Egyptin mytologiasta tunnettuun skorpionikuninkaaseen. Tähän viittaisi myös skorpionin päällä oleva haukka, joka symboloi Horus-jumalaa ja kuninkuutta. Gebel Tjautin laatta saattaa liittyä 1990-luvulla Abydoksesta löydettyyn kuninkaan hautaan, joka on koristeltu hyvin samantyyppisin kaiverruksin. Tosin niiden hieroglyfit ovat kehittyneempiä. Darnellien mukaan kyseessä voisi olla itse skorpionikuninkaan hauta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: