Tämä sarkofagi oli yhdessä kolmesta vasta löydetystä haudasta. 

© Egyptens Ministerium for Oldtidsfund

Egyptistä löytyi kolme muinaishautaa

Egyptistä on löytynyt kolme 27. dynastian aikaista hautaa. Löytö valaisee tähän asti melko tuntematonta aikakautta Egyptin historiassa.

torstai 24. elokuuta 2017 teksti Mathias Dahl Meier / Historia

Kahdessa haudoista, jotka löytyivät Egyptistä Kairon eteläpuolelta sijaitsevalta Al Minyan hallintoalueelta, oli 6 sarkofagia ja 15 hautapaikkaa – joista yksi oli pienelle lapselle. 

Kolmatta löydettyä hautaa ei ole vielä tutkittu.

Tutkijat ovat löytöjen perusteella ajoittaneet haudat vuonna 525 eaa. alkaneelta 27. dynastian aikakaudelta aina vuoteen 395 jatkuneelle kreikkalais-roomalaiselle ajalle asti. 

”Vaikuttaa, että tämä alue on ollut hautauskäytössä pitkän ajan”, kertoi Egyptin muinaismuistoministeriön edustaja Ayman Ashmawy egyptiläiselle Ahram Online -verkkojulkaisulle.

Naisten ja lasten luut ovat merkittävä löytö

Sarkofagien ja avoimien hautapaikkojen lisäksi haudoista löytyi muun muassa naisten, miesten ja eri-ikäisten lasten luita. 

Kaivausten johtajan Ali El-Bakryn mukaan se viittaa siihen, että kolme nyt löydettyä hautaa olivat osa suuren kaupungin suurta hautausmaata.

Onko kiinnostunut Egyptistä? Lähde mukaan HISTORIA-lehden upealle matkalle faraoiden valtakuntaan.

Naisten ja lasten luut kumoavat ajatuksen, että kyseessä olisi ollut varuskunnan hautausmaa, mitä myöskin on ehdotettu. 

Yksi hautakoloista oli pienelle lapselle.

© Egyptin muinaismuistoministeriö

Uutta tietoa vähän tutkitusta aikakaudesta

Arizonan yliopiston antropologin Pearce Paul Creasmanin mukaan emme tiedä 27. dynastiasta juuri mitään.

Noihin aikoihin Egypti oli Akhaimenidien Persian osa ja sitä hallitsivat persialaiset.

”Mieleeni ei tule yhtään hiljattain löydettyä hautaa 27. dynastian Egyptistä, ja se tekee tästä löydöstä erityisen mielenkiintoisen”, Creasman kertoi Live Sciencelle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: