Skelet - Fra jæger til bonde

Elämäntapa kevensi luut

Kun ihminen asettui aloilleen ja lakkasi liikkumasta ruokansa perässä, muutos näkyi pian luissa. Siksi nykyihmisen luut ovat hauraat.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kevyt luuranko on uusi ilmiö

Nykyihmisen luut ovat huomattavasti hauraammat kuin esivanhempiemme tai lähimmän nykysukulaisemme simpanssin.

Aiemmin oletettiin, että luuntiheys pieneni hitaasti ihmislajin kehittyessä. Uuden tutkimuksen valossa näyttää nyt siltä, että haurastuminen olikin ripeää.

Hauras luuranko johtui liikunnan vähentymisestä

Ihmisen luut haurastuivat viime jääkauden lopulla noin 12 000 vuotta sitten. Sitä ennen ihmislajien luuntiheys oli ollut paljon suurempi miljoonien vuosien ajan.

Luut alkoivat haurastua, kun elämäntapa muuttui, osoittaa kansainvälinen tutkimus, jota johti Brian Richmond yhdysvaltalaisesta George Washington -yliopistosta.

Syy luiden haurastumiseen on tutkijoiden mukaan liikunnan vähentyminen. Jääkauden lopulla ihmiset alkoivat asettua aloilleen viljelemään maata. Luumassaa tuottavien solujen toiminta on sitä vilkkaampaa, mitä enemmän luita tärisyttävää liikuntaa ihminen harrastaa. Keräilijä-metsästäjien elämä oli liikunnallisempaa kuin viljelijän.

Luurangon kehitys paljastui kuvauksissa

Tutkimuksessa vertailtiin nykyihmisten, muinaisten keräilijä-metsästäjien, Australopithecus- lajin etelänapinan, neandertalinihmisen ja simpanssien niveliä.

Tulos osoitti, että nykyihmisen luut ovat puolet tai jopa kolme neljäsosaa hauraammat kuin esimerkiksi neandertalinihmisen tai muinaisten nykyihmisten luut.

Keräilijä-metsästäjät ja viljelijät elivät rinta rinnan

Tutkimuksissa on saatu selville, että viljelijät elivät tuhansia vuosia rauhassa keräilijä-metsästäjien kanssa. Lue lisää kehityksestä Euroopassa alla olevasta artikkellista:

Kevyt luuranko

Vähän liikkuvan nykyihmisen luuranko on paljon hauraampaa tekoa kuin sukulaislajiemme.

Napsauta kuva suuremmaksi.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: