Tämän 20 senttiä leveän painauman jätti mudassa kylpenyt hirmulisko 66 miljoonaa vuotta sitten.

© UNIVERSITAT AUTÒNOMA DE BARCELONA

Hirmuliskon mutakylpy näkyy kalliossa

130 kilometrin päässä Barcelonasta sijaitsevasta kallioseinämästä on löydetty selkeä painauma, jonka jättivät aikoinaan pitkäkaulaisen hirmuliskon suomut.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Barcelonan autonomisen yliopiston geologit olivat Vallcebressä tutkimassa noin 66 miljoonaa vuotta vanhoja kallioita, kun retken päähuomion veivät hirmuliskot. 

Kallioista löytyi kaksi painaumaa, joissa oli aivan selvästi hirmuliskon suomujen jälkiä. 

>> Kiehtovatko menneisyyden jätit? Lähde fossiilimatkalle Huippuvuorille!

Jäljet ovat syntyneet myöhäisliitukaudella eli viimeisenä aikakautena ennen hirmuliskojen tuhoa. Toinen painaumista on 20 senttiä ja toinen viisi senttiä leveä. 

Mutakylpy ikuistui kallioon

Suomujen jäljet ovat todennäköisesti peräisin suurikokoisiin kasvinsyöjäliskoihin kuuluvalta Titanosaurukselta, jonka jalanjälkiä on löydetty lähistöltä. 

Suomujen jäljet ovat luultavasti syntyneet, kun hirmulisko on maannut mudassa. 

Myöhemmin mudan päälle on tullut hiekkaa ja se on kovettunut kallioksi.

LÖYTÖ OLI SATTUMAN KAUPPAA:

  • Espanjalaistutkijat löysivät hirmuliskojen jäljet Vallcebrestä noin 130 kilometrin päästä Barcelonasta. 

  • Varsinainen tutkimuskohde olivat kalliot. Jäljet löytyivät sattumalta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: