Egyptian scroll

Milloin alettiin käyttää alusvaatteita?

Lannevaate on tunnettu tuhansia vuosia, mutta varsinaiset alusvaatteet kehittyivät vasta keskiajalla.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Alusvaatteiden historian uskotaan alkaneen lannevaatteesta, joka on yhä käytössä monissa lämpimien seutujen alkuperäiskulttuureissa. Se, missä ihmiset ensimmäisenä keksivät verhota alapäänsä liinalla, on hämärän peitossa. Lannevaate oli kuitenkin pitkään kaikkialla pikemminkin päällys- kuin alusvaate.

Antiikin kreikkalaisten naisten tiedetään käyttäneen nahasta tai kankaasta tehtyjä korsettimaisia liivejä. Eurooppalaiset alkoivat kuitenkin vasta keskiajalla pukeutua yleisemmin niin, että juhla- ja arkivaatteiden alle jätettiin yleensä ihoa vasten tuleva paita. Kaikilla ei tietenkään vielä tuolloin edes ollut monta vaatekertaa, vaan samoissa pukimissa hoidettiin arkiset askareet ja nukuttiin.

Alushousut olivat johdonmukainen seuraus pitkienhousujen kehittymisestä. Miehet käyttivät ennen varsinaisia housuja irtolahkeita, jotka kiinnitettiin joko tunikamaiseen paitaan tai solmittiin yhteen vyötärön kohdalta.

1300-luvulla alkoi kuitenkin yleistyä takin liepeiden alta näkyvän lahkeiden välin peittävä kalukukkaro. Se oli yksinkertaisimmillaan vain etuhalkion peittävä läppä, joka toimi usein myös taskuna.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: