Tutkijat karsivat hirmuliskolajeja

Vaikka dinosaurusten fossiileja löytyisi lisää, ei ole sanottua, että samalla myös niiden lajimäärä kasvaisi. Pikemminkin muinaisliskojen rivit vaikuttavat vain harvenevan, sillä on alkanut näyttää siltä, että monet löydöt on luokiteltu väärin.

Viime­aikaiset tutkimustulokset viittaavat siihen, että joissakin tapauk­sissa saman lajin eri-ikäiset yksilöt on tulkittu virheellisesti omiksi lajeikseen. Yhä useampi tutkija uskoo nykyään, että ainakin osa entisaikojen matelijoista kävi elämänsä aikana läpi melkoisen muodonmuutoksen.

– On paljastunut, että kasvaessaan lopulliseen mittaansa hirmuliskot muuttuivat rakenteellisesti. Nuorten ja täysikasvuisten yksilöiden väliset erot saattoivat olla niin suuria, että ne on voitu käsittää eri lajien edustajiksi, selittää geologi ja biologi John Scanella, joka toimii Montanan valtionyliopiston paleontologian museos­sa tutkijana.

Yhtäläisyyksiä löytyi enemmän kuin eroja

Scanella vertasi kollegansa Jack Hornerin kanssa eri kolmisarviliskoja. Analysoituaan kahtena eri lajina pidettyjä Triceratops- ja Torosaurus-liskoja he päätyivät esittämään, että ne olivat yksi ja sama eläin. Samalla he myös kyseenalaistivat käsityksen, jonka mukaan Nedoceratops olisi oma lajinsa. Näin kuva kolmisarviliskoista oli muuttunut – jälleen kerran. Kun ryhmän ensimmäiset edustajat löydettiin 1800-luvun lopulla, yhdysvaltalainen paleontologi Othniel Marsh piti niitä aluksi mittavien muinaisbiisoneiden jäännöksinä. Hän korjasi kuitenkin itse virheensä tajuttuaan, että kivettymät kuuluivat isoille liskoille, joilla oli ollut luukaulus ja sarvia.

Laajahkosta fossiiliaineistosta erotettiin peräti 16 lajia. Vasta vuonna 1996, kun yhdysvaltalaisen George Washingtonin yliopiston biologian apulaisprofessori, paleontologi Catherine Forster osoitti dokumentoinnin ja luokittelun puutteet, päädyttiin vallalla olevaan käsitykseen, jonka mukaan lajeja on vain kaksi tai mahdollisesti kolme.

Triceratops (A) Kaulus oli ohentunut niistä kohdista, joissa Torosauruksella oli pyöreät aukot. Nedoceratops (B) Vastaavissa kohdissa oli pienehköt reiät. Torosaurus (C) Niskalevyssä oli kaksi suurta aukkoa.

Scanella ja Horner ovat siis menneet vielä askeleen pitemmälle tutkittuaan Mon­ta­nan liitukautisessa Hell Creekin muodostumassa säilyneitä sarviliskojen luita. Tutkimusaineistoa on ollut ennestäänkin paljon, ja myös uusia löytöjä tehdään yhä tiuhaan tahtiin.

Koska fos­siilit ovat lähes samalta ajalta ja samasta paikasta, niitä voidaan pitää eräänlaisena näen­näispopulaationa, sillä on selvää, että samojen sukujen ja lajien tietyllä alueella elävien yksilöiden joukossa on ennenkin ollut eri-ikäisiä eläimiä.

Scanella ja Horner kävivät läpi satoja kolmisarvi­liskojen kalloja etsiessään eri kehitysvaiheessa ­olleita yksilöitä. Kalloja oli joka lähtöön noin jalka­pallon kokoisista aina pikkuauton suuruisiin. Tarkempiin luukudosanalyyseihin valikoitui lopulta 29 Triceratopsin ja yhdeksän Torosauruksen päätä.

Kymmenen viime vuoden aikana luiden hienorakenteen tutkimuksessa on edistytty niin paljon, että sen avulla voidaan määrittää yksilön ikä hyvin luotettavasti. Mikroskoopissa täysikasvuisten eläinten luut näyttävät kovemmilta ja tiiviimmiltä kuin nuorten. Scanella ja Horner saivat näytteitä vertailemalla selville, että Torosauruksiksi luokitellut yksilöt olivat poikkeuksetta aikuisia, kun taas Triceratopseina pidetyt eläimet olivat keskenkasvuisia.

Vain vanhempi saman lajin yksilö

Lisäksi analyysi paljasti osan yksilöistä olleen ikään kuin Torosaurusten ja Triceratopsien välimuotoja. Torosauruksilla oli pitkähkö kaulus, jossa oli kaksi aukkoa. Osalla Triceratopseja kaulus oli ohentunut näiden aukkojen kohdalta. Tämä voi viitata siihen, että reiät olivat vasta muodostumassa.

Scanella ja Horner uskovat, että kauluksen kasvaessa luukudoksessa tapahtui muutoksia, jotka johtivat yhtenäisen rakenteen hajoamiseen. Koska Torosaurukset ja Triceratopsit olivat muutoin luustoltaan ja hampailtaan kuin toistensa kopioita, tutkijapari uskalsi väittää, että Torosaurus ei ollut oma lajinsa vaan täysikasvuinen Triceratops.

Scanellan ja Hornerin mukaan Triceratops menetti kasvaessaan takaviistoon sojottavan otsasarvensa ja pienen piikkikauluksensa. Ne korvautuivat vähitellen eteenpäin suuntautuvalla otsasarvella ja suurella ulokkeettomalla kauluksella, jossa oli kaksi reikää.

Vaikka näin iso muutos voi äkkiseltään vaikuttaa kovin rajulta, kysymyksessä ei ollut välttämättä sen erikoisempi kehityskulku kuin vaikkapa nykyisillä kasuaareilla. Näiden strutsilintujen päätä suojaa kypärä, joka on nuorilla yksilöillä litteä mutta joka kasvaa ajan mittaan suipoksi.