Jättihampainen kaskelotti söi valaita

Perun Piscon autio­maa oli muinoin merenpohjaa. Silloin siellä saalisti yksi isoimmista tunnetuista petoeläimistä, kaskelotin kaltainen valas, jolla oli järeämmät hampaat kuin suurilla petohirmuliskoilla. Muinainen peto on saanut nimensä Leviathan mel­villei Vanhan testamentin Leviatan-merihirviön ja valkoisesta tappajavalaasta kertovan Moby Dick -romaanin kirjoittajan Herman Melvillen mukaan.

12–13 miljoonaa vuotta sitten elänyt jättiläisvalas määritettiin fossiilistuneiden kallon ja leukojen perusteella. Löydön tehneen kansainvälisen tutkijaryhmän johtaja Belgian luonnontieteellisen tutkimuslaitoksen paleontologi Olivier Lambert arvelee, että L. melville kilpaili suurimman meripedon asemasta 15-metrisen Megadolon-hain kanssa.

Muinais­kaskelotin hampaat tekivät selvää saaliista, kuten muista valaista.

Hampaiden osalta muinaisvalas oli omaa luok­kaansa: sen kidassa oli jopa 36 senttiä pitkät hampaat, joilla se raateli suurenkin saaliin ripeästi.

Leviathan melvillein hampaat olivat reilusti isommat kuin nykykaskelottien.

Samanlaisia hampaita on löydetty aiemminkin, mutta nyt tiedetään, mille eläimelle ne kuuluivat. Valaan selkärankaa ei ole löytynyt, mutta tutkijat päättelevät kallon perusteella, että valas on nykykaskelottien tapaan ollut noin 17 metrin pituinen.

Nykykaskeloteilla on tosin hampaat vain alaleuassaan ja ne saalistavat enimmäkseen mustekaloja. L. melvilleillä oli järeät hampaat ylä- ja alaleuassa, ja kulumajäljet osoittavat, että se on raadellut ja pureskellut saalistaan samaan tapaan kuin nykyiset miekkavalaat. Suuri koko merkitsi suurta ravinnontarvetta. Tutkijat uskovatkin, että muinaiskaskelotti käytti ravinnokseen muita isoja merieläimiä, muun muassa hampaattomia hetulavalaita.