Kaksi tutkijaryhmää on toisistaan riippumatta esittänyt, että Aurinkokunnan ulkolaidalla voi olla kymmenes, Jupiteria monta kertaa suurempi kiertolainen. Aurinkokunnan laitamilla on jäästä ja kivenlohkareista koostuva ns. Oortin pilvi, josta ajoittain lähtee komeettoja kohti Aurinkoa. Tutkijat ovat laskeneet komeettojen ratojen poikkeamista, että 0,5 valovuoden päässä Auringosta on iso taivaankappale. Yhdysvaltalaisten ja brittiläisten tähtitieteilijöiden mukaan kyse voi olla planeettasta, joka on jäänyt Auringon painovoiman piiriin Aurinkokunnan kiertäessä avaruudessa. Kaukaisen kiertolaisen matka Auringon ympäri kestää kuusi miljoonaa vuotta. Varmuus asiasta saataneen vasta, kun Hubble-teleskoopin seuraaja valmistuu.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.