Marsian meteroit

Onko elämää syntynyt muualla?

Jos elämä on luonnollinen seuraus luonnonlaeista, on kummallista, että siitä ei ole löydetty merkkejä mistään muualta. Ja jos maailmankaikkeudessa on älyllisiä olentoja, miksi emme ole kuulleet niistä mitään?

maanantai 27. helmikuuta 2012

Mitä tiedetään?

Kun arvioidaan, millä edellytyksillä elämää voi esiintyä muualla, on otettava lähtökohdaksi Maan elämä. Planeetan pitkä historia antaa kaksi tärkeää vihjettä: elämä syntyi pian sen jälkeen, kun Maasta oli tullut elinkelpoinen, mutta kesti kauan, ennen kuin kehittyi muita kuin yksisoluisia eliöitä. Ilmeisesti elämää voi syntyä melko helposti mutta hyppäys monisoluiseen elämään on jo vaikeampi.

Yksi- ja monisoluinen elämä

Onkin syytä pitää erillään yksi- ja monisoluinen elämä. Tiedetään, että ekstremofiileiksi kutsutut pieneliöt voivat selviytyä mitä uskomattomimmissa oloissa. Monet Maan ekstremofiilit saattaisivat hyvinkin viihtyä Marsissa, Venuksen kaasukehässä tai Jupiterin kuissa. Jos siellä on eliöitä, ne kyllä löytyvät Aurinkokunnan tutkimisen edistyessä.

Kehittyneiden eliöiden löytäminen onkin jo hankalampaa. Kokemuksesta tiedetään, että eläimet ja kasvit eivät menesty sellaisissa äärioloissa, joita pieneliöt sietävät. Kehittynyttä elämää on loogisinta etsiä planeetoilta, joiden ilmasto muistuttaa Maata. Silloin taas joudutaan menemään Aurinkokunnan ulkopuolisille eksoplaneetoille. Nykytekniikalla se ei vielä ole mahdollista.

Viestejä avaruusolennoilta ei ole saatu

Voidaan tietysti myös kuunnella viestejä avaruusolennoilta. Sitä on yritetty jo 50 vuotta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Vaikka 50 vuotta on tässä yhteydessä lyhyt aika, siihen sisältyy toisaalta paradoksi: Jos ulkoavaruudessa on muita älykkäitä olentoja, joidenkin niistä täytyisi olla meitä miljoonia vuosia edellä kehityksessä. Niillä olisi ollut runsaasti aikaa tutkia koko Linnunrata ja ehkä asuttaa jokainen elinkelpoinen planeetta.

Siksi ei pitäisi olla vaikeaa löytää niistä merkkejä. Se, että mitään ei ole löydetty, onkin vakuuttanut monet tutkijat siitä, että olemme yksin maailmankaikkeudessa.

Saadaanko vastaus?

Siihen, esiintyykö muualla Aurinkokunnassa elämää, saadaan vastaus suhteellisen pian.

Aurinkokunnan ulkopuolelta elämää on sitä vastoin vaikeaa havaita. Ehkä tulevaisuuden tekniikalla löydetään elämän merkkejä eksoplaneetoilta niiden kaasukehiä analysoimalla. Tai ehkä E.T. ottaa meihin itse yhteyttä?

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: