Törmäyksessä mustat aukot sulautuvat yhteen

Kun kaksi mustaa aukkoa törmää, sulautuvatko ne yhteen vai hylkivätkö ne toisiaan?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Jos kaksi mustaa aukkoa ajautuu tarpeeksi lähelle toisiaan, ainoa mahdollinen lopputulos on uusi musta aukko, jonka energia on kahden alkuperäisen aukon summa. Ennen yhdistymistä voi kuitenkin tapahtua mielenkiintoisia asioita. Kun kaksi sähköisesti varautunutta aukkoa lähestyy toisiaan, varauksen aikaansaama voima on vahvempi kuin keskinäinen painovoima. Jos sähkövaraukset ovat samanmerkkisiä, aluksi aukot hylkivät toisiaan. Silloin voi syntyä erikoinen tanssiesitys, jossa aukot kieppuvat toistensa ympärillä, loitontuvat välillä muodostaen soikeita ratoja, koskettavat toisiaan ja erkanevat taas kunnes ne lopuksi sulautuvat erottamattomasti yhteen. Jos varaukset sen sijaan ovat erimerkkisiä, aukot vetävät toisiaan puoleensa alusta alkaen. Äskettäin on tehty havaintoja radiogalaksista NGC 326. Siellä kaksi mustaa aukkoa näyttäisi olevan sulautumassa yhteen. Galaksin ydinalueen pitkulaiset rakenteet on tulkittu aukkojen sulautumista edeltäviksi kiertoakseleiksi. Tulkinta on kuitenkin toistaiseksi kiistanalainen.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: