Tähtien suurin mahdollinen koko

Mikä on suurin tähti? Minkä kokoiseksi tähti voi kasvaa suurimmillaan?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Aurinkokunnan keskustähti, Aurinko, on suuri suhteessa sitä kiertäviin taivaankappaleisiin, mutta sinänsä se ei ole erityisen kookas. Maailmankaikkeudessa on lukuisia sitä suurempia tähtiä. Tähtien raskaaseen sarjaan kuuluu mm. Aldebaran, joka on noin 45 kertaa niin iso kuin Aurinko. Superraskaassa sarjassa on vielä sitäkin suurempia tähtiä. Yksi kookkaimmista on Orionin tähdistössä sijaitseva Betelgeuze, jonka läpimitta on vajaat miljardi kilometriä. Se on suunnilleen 700 kertaa niin suuri kuin Aurinko. Jos Betelgeuze ja Aurinko vaihtaisivat paikkaa, Betelgeuze imaisisi kaikki sisäplaneetat – Merkuriuksen, Venuksen, Maan ja Marsin – sisäänsä. Betelgeuzen koosta kertoo mm. se, että valolta vie tunnin kulkea sen laidalta toiselle. Betelgeuzen kokoa on mahdotonta määrittää täsmällisesti, sillä se ei rajaudu aivan tarkasti. Sen mittasuhteissa tapahtuu epäsäännöllisiä muutoksia, jotka voivat olla huomattavan suuria. Betelgeuzen onkin arveltu voivan jopa räjähtää. 430 valovuoden päässä Maasta sijaitseva Betelgeuze on tiettävästi suurin tähti. Todennäköisesti Betelgeuze on lähellä tähtien teoreettista maksimikokoa. On kuitenkin mahdollista, että maailmankaikkeudessa on sitäkin suurempia tähtiä. Tietoa on vain vaikeaa saada, sillä kaukaisissa galakseissa olevien kohteiden mittojen arvioiminen tarkasti on nykymenetelmillä ylivoimainen tehtävä. Tähden koko ja massa eivät välttämättä riipu toisistaan. Monet pienehköt tähdet ovat massaltaan yhtä suuria kuin jättiläistähdet, joissa kaasu on selvästi harvempaa.

Lue lisää siitä, miten tähdet syntyvät.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: