Mitä tapahtuu tähtien törmätessä?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Aiemmin tähtien törmäämistä pidettiin suhteellisen harvinaisena ilmiönä, mutta käsitys on sittemmin muuttunut. Galaksien keskuksissa ja pallomaisissa tähtijoukoissa, joissa tähtiä on tiheässä, törmäyksiä tapahtuu usein.

Puolet kaikista pallomaisten tähtijoukkojen tähdistä on kokenut törmäyksen jossain elinkaarensa vaiheessa. Maailmankaikkeudessa kaksi tähteä joutuu toistensa kanssa peruuttamattomalle törmäyskurssille joka kymmenes sekunti.

Kun kaksi tähteä ajautuu liian lähelle toisiaan, tilanne voi päättyä usealla eri tavalla. Jos kaksi tavallista Auringon kaltaista tähteä törmää toisiinsa, niistä voi muodostua yksi alkuperäisiä isompi ja kuumempi tähti.

Lopputulos on toinen, jos osapuolina ovat valkoinen kääpiö ja tavallinen keltainen tähti. Maan kokoisen valkoisen kääpiön tiheys on tonnin kuutiosenttimetriltä. Tästä syystä se läpäisee tavallisen tähden aivan kuin tykinkuula ilman. Koska valkoisen kääpiön tiheys on miljoonakertainen verrattuna taval-lisen tähden tiheyteen, törmäys ei juuri vaikuta siihen, vaikka tavallinen tähti tu-houtuukin täysin.

Jos valkoinen kääpiö taas törmää punaiseen jättiläiseen, jonka massa on tuhansia kertoja niin suuri kuin Auringon, punaisen jättiläisen kaasukehä kuoriutuu pois. Punaisesta jättiläisestä jää jäljelle vain sen ydin, joka on valkoinen kääpiö.

Lue lisää siitä, miten tähdet syntyvät.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: