Kevättaivaalla kiitävistä Lyridien parven meteoreista on kiittäminen emokomeettaa nimeltä Thatcher. 

© Shutterstock

Meteoriparvi säkenöi huhtikuisella taivaalla

Jos mielit nähdä tähdenlentoja, tarkkaile taivasta huhtikuun loppupuolella, kun Lyridien meteoriparvi kiitää taivaankannella.

perjantai 21. huhtikuuta 2017 teksti Nanna Vium

Pue ulkovaatteet päälle ja täytä termospullo kuumalla kaakaolla.

Huhtikuun lopulla on nimittäin mahdollista nauttia vähän tavallista erikoisemmasta tähtitaivaasta, kun Lyridien meteoriparvi valaisee taivasta jopa 20 tähdenlennolla tunnissa.

Oletko kiinnostunut taivaan tapahtumista? Lähde kanssamme katselemaan vuoden tähtiteteellistä huipputapahtumaa, kun Aurinko muuttuu mustaksi Yhdysvaltain etelävaltioiden yllä. 

Tähtikuvaajan huippuhetki

Videolla näkyy timelapse-video vuoden 2016 Lyrideistä.

16.–25. huhtikuuta havaittavat Lyridit ovat yksi vuosittaisista meteoriparvista. Lyridien maksimi osuu huhtikuun 22. päivän yöhön.

Silloin voi parhaimmillaan nähdä 10–20 tähdenlentoa tunnissa, ja kaikkein runsaimpina vuosina niitä voi nähdä yön aikana jopa sata.

Parvi on saanut nimensä Lyyran tähdistöltä, jonka suunnasta ne näyttävät lentävän. Tähdistö on melko helppo löytää taivaalta, sillä sen kirkkain tähti Vega on koko tähtitaivaan 5. kirkkain tähti. 

Komeetan jäännökset pommittavat ilmakehää

Meteoriparvi syntyy, kun Maa ohittaa joka kevät näihin aikoihin komeetta 1861 G1/Thatcherin jäänteitä, joita törmää ilmakehäämme peräti 177 000 kilometrin tuntinopeudella ja palaa poroksi.

Nuo komeetan hiukkasvanan törmäykset saavat tähtitaivaan säkenöimään.

Emokomeetan kiertoaika Auringon ympäri on peräti 415 vuotta, ja edellisen kerran se kulki Aurinkokunnan sisäosan läpi vuonna 1861. Siksi itse komeetasta ei ole olemassa ainuttakaan Maasta otettua valokuvaa. 

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: