Lähikuva Jupiterin kuun laavapurkauksesta

Häikäiseviä kuvia Galileo-luotaimen Io-kuun ohilennolta

tiistai 1. syyskuuta 2009

Jupiterin Io-kuu on Aurinkokunnan vulkaanisesti aktiivisin taivaankappale. Nyt tästä on saatu ”ensi käden” tietoa. Galileo-luotain onnistui uskaliaalla Ion ohilennollaan viime marraskuussa kuvaamaan yhden tulivuorenpurkauksen itse teossa. Luotain ohitti kuun vain 300 kilometrin päästä. Tätä tutkijat olivat toivoneetkin, mutta moisen onnenpotkun todennäköisyydeksi laskettiin 1:500. Kuvien saaminen Maahan osoittautui yllättävän vaikeaksi. Jupiterin voimakas säteily häiritsi Galileon lähetintä niin paljon, että Maahan saapuessaan kuvat olivat kaikkea muuta kuin teräviä. Tietokonekuvankäsittelyllä Galileon kuvat onnistuttiin kuitenkin korjaamaan kohtalaisen selviksi. Kuvissa näkyy 25 km pitkä hindujumala Tvashtarin mukaan nimetty laavalähde, joka sylkee laavaa 1–2 kilometrin korkeuteen. Laava on niin kuumaa, että sen lämpösäteily ”sokaisi” Galileon kameran. Siksi itse laavapurkaus näkyy kuvissa valkoisena läiskänä. Ion poikkeuksellisen voimakkaan tuliperäisen toiminnan moottorina toimivat Jupiterin ja naapurikuiden painovoiman aiheuttamat virtaukset kuun sulassa sisuksessa. Tässä suhteessa Ion tulivuoret poikkeavat Maan tulivuorista, joiden energia on lähtöisin Maan ytimen radioaktiivisista prosesseista.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: