Venus top

Tutkijat: Venus oli ehkä elämälle suotuisa

Maan pahaksi kaksoseksi kutsutun planeetan kaasukehä on luotaantyöntävä ja sen pinta on hehkuvan kuuma. Nyt tutkijat ovat löytäneet merkkejä siitä, että Venus on hyvin todennäköisesti voinut olla elämälle suotuisa planeetta nykyisen Maan tavoin.

perjantai 12. elokuuta 2016 teksti Nanna Vium

Syövyttävä rikkihapposade, luut murskaava paine ja noin 462 asteen pintalämpötila.

Venus ei kuulosta erityisen miellyttävältä matkakohteelta, ja planeetta tunnetaankin juuri yhtenä luotaantyöntävimmistä paikoista Aurinkokunnassa.

Jos kuitenkin siirrytään ajassa taaksepäin muutama miljardi vuotta, Venus oli todennäköisesti elämälle suotuisa planeetta. Muinoin planeetan lämpötila oli miellyttävä, siellä puhalsivat lauhkeat tuulet ja merivesi aaltoili, kuten nykyisin Maassa.

Venus muistuttaa Maata

Tätä mieltä ainakin on ryhmä tutkijoita, muun muassa Planeettatutkimuksen instituutista Tucsonista Yhdysvalloista.

Uusilla tietokonesimulaatioina toteutetuilla ilmastomalleilla, joissa otetaan huomion vuorokauden pituus, aurinkoenergian määrä ja monet muut tekijät, on saatu selville, että Venus oli kolme miljardia vuotta sitten todennäköisesti elämälle suotuisa.

Tutkijat eivät ole yksin käsityksensä kanssa. Jo vuosia monet muut tutkijat ovat havainneet viitteitä siitä, että Venuksessa menneisyydessä vallinneet olot ovat olleet nykyistä miellyttävämpiä, koska se muistuttaa kooltaan paljon Maata ja koostuu suurin piirtein samanlaisista kiviaineksista.

Elämän mahdollisuus

Nyt uudet simulaatiot ovat antaneet uutta pontta pohdinnalle, onko Venuksessa ollut aikoinaan elämää.

”Jos malli pitää paikkansa, on mahdollista, että Venukseen kehittyi elämää”, toteaa Michael Way Nasan Goddardin avaruustutkimuslaitoksesta Gizmodo-sivustolle.

Väite on kuitenkin ehdollinen: uusissa ilmastomalleissa oletetaan, että Venus pyöri aikoinaan samalla nopeudella kuin nykyisin, ja siitä ei vielä ole olemassa todisteita.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: