Planeetat piilosilla

Maan kaltaiset planeetat ovat mestareita piiloutumaan

Maailmankaikkeudesta on löydetty yli 1 800 planeettaa, mutta yksikään niistä ei ole kuin Maa. Maa saattaa olla ainutlaatuinen tai sitten Maan kaltaiset planeetat vain osaavat piiloutua teleskoopeilta.

tiistai 20. tammikuuta 2015 teksti Anne Lykke ja Rolf Haugaard Nielsen

Yksikään yli 1 800 tunnetusta eksoplaneetasta eli Aurinkokunnan ulkopuolisesta planeetasta ei muistuta Maata. Ja se askarruttaa tutkijoita.

Yksi mahdollinen selitys saattaa olla se, että nykyisillä kahdella käytössä olevalla planeettojen havainnointimenetelmillä ei juurikaan löydetä Maata muistuttavia pieniä planeettoja, joiden rata kulkee melko kaukana emotähdestään.

Painovoima saa planeetat huojumaan

Toinen planeettojen havainnointimenetelmistä perustuu siihen, että planeetan painovoimavaikutus saa tähden huojumaan hieman.

Kun tutkijat havaitsevat huojuvan tähden, myös sitä kiertävä planeetta löytyy pian.

Menetelmä soveltuu parhaiten lähellä tähteä kiertävien jättiplaneettojen havaitsemiseen, koska isot planeetat huojuttavat tähteään voimakkaasti. Esimerkiksi Marsin kaltainen pieni kiviplaneetta, jonka rata kulkee kaukana tähdestä, ei paljastu samalla tavalla.

Planeetat kätkeytyvät teleskoopeilta

Toinen eksoplaneettojen haravointimenetelmä perustuu siihen, että tähteä kiertävä planeetta himmentää osan tähden valosta, kun se kulkee tutkijoiden havainnoiman tähden kiekon yli.

Menetelmä soveltuu parhaiten sellaisten tähtien löytämiseen, joiden kiertorata on lyhyt. Tällöin tähden ylikulku toistuu usein ja havainto on helppo vahvistaa todeksi.

Aurinkokunnassa planeettojen kiertoajat ovat melko pitkiä. Maan kaltaisen eksoplaneetan havaitseminen ja sen olemassolon vahvistaminen edellyttäisi jopa kahden vuoden tarkkailua.

Kepler löytää lyhytrataisia planeettoja

Tällä hetkellä eniten planeettoja löytävä avaruusteleskooppi, Kepler, käyttää himmenemismenetelmää ja mittaa tähdestä tulevaa valoa.

Avaruusteleskooppi on tarkkaillut 120 000:ta tähteä ja löytänyt 989 planeettaa, joiden olemassaolo on voitu vahvistaa Maassa tehdyillä havainnoilla.

Lisäksi Kepler on löytänyt yli 5 000 planeettaehdokasta, joista suurimman osan olemassaolo todennäköisesti vahvistuu pian. Avaruuteen ja Maahan suunnitellut uudet teleskoopit ovat vielä Kepleriäkin tarkempia ja pystyvät tarkkailemaan useampia tähtiä.

Ennemmin tai myöhemmin löytyy luultavasti myös oman Aurinkokuntamme tarkka kopio, jos sellaista ylipäänsä on olemassa.

Lähde planeettajahtiin

Lue tästä artikkelista lisää astrofyysikoiden planeettajahdista ja uskomattomista eksoplaneetoista:

PITKÄ RATA PIILOTTAA

Planeettoja, jotka kiertävät tähteään kaukana, on vaikeampaa havaita teleskoopilla kuin lähellä tähteä kiertäviä planeettoja.

? Rata lähellä: Useimpien eksoplaneettojen vuosi on vain muutaman vuorokauden mittainen, koska ne kiertävät tähteä vinhaa vauhtia. Niiden havaitseminen on helppoa.

? Rata kaukana: Maan vuosi kestää 365 vuorokautta, sillä sen rata kulkee suhteellisen kaukana Auringosta. Maan kaltaisten planeettojen havaitseminen on vaikeaa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: