Kaasukehän noste avuksi luotaimen ohjauksessa

Uudet Mars-luotaimet liukuvat kiertoradalta toiselle siipien varassa

Marsia kiertävät luotaimet tarvitsevat ratansa korjaamiseen ohjausmoottorin, jota varten varattava polttoaine vähentää hyötykuorman määrää. Yhdysvaltaisen Illinois’n yliopiston tutkijat kehittelevät uudentyyppistä luotainta, joka selviytyisi radan vaihdosta ilman polttoainetta. Uusi luotain käyttäisi radan korjaukseen Marsin kaasukehää. Luotaimen aurinkopaneelit toimisivat ikään kuin siipinä, joiden avulla luotain voisi käyttää sekä kaasukehän vastuksen että nosteen hyväkseen ja siirtyä uudelle kiertoradalle. Myös itse luotain lämpökilpineen on tarkoitus muotoilla niin, että se osaltaan luo nostetta. Kaasukehän nosteen käytön periaate on tunnettu jo pitkään. Tähän asti sitä on kuitenkin käytetty vain esimerkiksi Mars Global Surveyor -luotaimen vauhdin jarruttamiseen, jolloin luotain on vähitellen siirtynyt uudelle radalle. Uuden tekniikan ideana on sen sijaan säädellä kääntyviä aurinkopaneelisiipiä hyväksi käyttämällä luotaimen nopeutta ja suuntaa ja ohjata se kontrolloidusti uudelle kiertoradalle. Siivekkäät luotaimet olisivat nykyistä tehokkaampia, jos rakettipolttoaineen sijaan voitaisiin ottaa enemmän hyötykuormaa. Tekniikkaa on vielä hiottava, jotta aurinkopaneelit saadaan riittävän lujiksi ja niiden ohjausliikkeet niin tarkoiksi, että luotain ei vahingossa joudu liian syvälle kaasukehään ja pala.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.