EMU 2

Tyhjiöön sopiva puku

Kun astronautit liikkuvat Kansainvälisen avaruusaseman ulkopuolella, heillä on suojanaan avaruuskävelypuku.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Ensimmäisen avaruuskävelyn teki neuvostoliittolainen Aleksei Leonov vuoden 1965 maaliskuussa, kun hän poistui Voshod 2 -aluksesta kymmeneksi minuutiksi. Jo saman vuoden kesäkuussa häntä seurasi yhdysvaltalainen Edward White, joka käveli Gemini 4:n ulkopuolella 23 minuuttia. Molempien puvut olivat muunneltuja astronauttien pelastuspukuja. Gemini-puvussa oli lisäksi kerros mylar-keinokuitua suojaamassa suurilta lämpötilan vaihteluilta. Avaruuskävelyillä lämpö voi vaihdella aina ?150:stä +150 asteeseen. Kypärän varusteena oli lisäksi kullalla päällystetty silmikko suojaamassa Auringolta.

Kaksi mallia

Avaruuskävelypukuja käytetään nykyään silloin, kun kansainvälisen avaruusaseman ISS:n ulkopuolella tehdään asennus- ja huoltotöitä. Markkinoita hallitsee kaksi mallia: yhdysvaltalainen EMU ja venäläinen Orlan, jonka nimi tarkoittaa merikotkaa. Molemmilla on pitkä historia. EMU sai tulikasteensa avaruussukkuloista tehdyillä kävelyillä vuoden 1984 tienoilla ja Orlan vuonna 1977 Saljut-avaruusasemalta tehdyillä kävelyillä. Molempia malleja on kuitenkin kehitetty huomattavasti kuluneiden vuosikymmenien aikana.

Venäläisen 110 kilon painoisen Orlanin uusimmat mallit soveltuvat enintään yhdeksän tunnin kävelyihin, ja puku kestää vähintään 12 avaruudessa käyntiä. Näppärät kosmonautit pystyvät sitä paitsi pienin korjauksin pidentämään puvun käyttöikää.

Kesäkuussa sen uusin versio, Orlan-MK, oli koekäytössä sekä yhdysvaltalaisella että venäläisellä avaruuskävelijällä. Siinä on uutuutena kypärään asennettu näyttö, joka kertoo astronautille, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Tietokone tarkkailee muun muassa painetta, lämpötilaa ja ilman koostumusta. Jos esiintyy häiriöitä, ne näkyvät heti näytöllä samoin kuin ohjeet, miten niihin pitää reagoida. Tämä on huomattava edistysaskel verrattuna aiempiin malleihin, joiden käyttäjän täytyi opetella ulkoa kaikki ohjeet hätätilanteita varten.

180 kiloa päällä

Yhdysvaltalainen EMU voi painaa jopa 180 kiloa, mutta siitä on kevyempiäkin versioita. Se kestää korkeintaan kahdeksan tunnin avaruuskävelyn ja sen käyttöiäksi on laskettu 30 vuotta. ISS-asemalta tehtäville kävelyille on vähitellen kehittynyt yhdenmukainen käytäntö. Asemalla on kaksi ilmasulkua, joissa astronauttien pitää viettää vuorokausi ennen itse kävelyä.

Paine lasketaan ISS:llä vallitsevasta ilmakehästä 0,7 ilmakehään samalla kun ilmasulun happipitoisuutta asteittain nostetaan niin, että typpi poistuu astronauttien verestä. Viimeistään tuntia ennen kävelyä astronautit alkavat hengittää puhdasta happea ja pukea ylleen avaruuspukua. Kun kypärä on päässä, puvun paine lasketaan 1/3 ilmakehään ja ilmasulku tyhjennetään ilmasta. Vasta sitten astronautit voivat siirtyä aseman ulkopuolelle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: